Kirjoittaja Aihe: Raket Junnu/Yleinen painorajat  (Luettu 28790 kertaa)

ramise

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 227
Raket Junnu/Yleinen painorajat
« : 28.07.2014 10:58 »
Herätellääs vähän keskustelua.

Varikolla viime viikonloppuna kuulin, että AKK pähkäilee taas tuota Raket Jun/yl. painorajan nostoa.

Olen ehdottomasti samaa mieltä "normaalikokoisten" lasten isona isänä. Jos tässä kuitenkin on ikähaitari 11-16 vuotta niin onhan tuo 115kg ihan älytön minimi painoraja. Tuostahan tippuu kaikki 12-13 vuotiaana viimeistään pois. Siis "normaalikokoiset" lapset, joita suurin osa on. Tietenkin se olisi ikävää jos vielä joutuu laittamaan pienikokoisille kuskeille lisää taas lyijyä autoon, mutta en itse ainakaan näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin tuon painorajan nostamisen, jotta lapset voisivat tässä kilpailukykyisesti jatkaa tuonne ikähaitarin yläpäähän saakka.

Meillä ainakin on se tilanne että luokka vaihtuu tai vastassa on lopettaminen kaudella 2015, koska vanhemmalla pojalla painot menevät nyt jo yli reippaasti ja taas tietenkin talven aikana poika kasvaa. Poika on nyt 13v.

Nostamalla tuota painorajaa olisi näissä luokissa mahdollisesti myös enemmän kuskeja tulevina vuosina. Harrastesarjoissa ja sm:ssä.

Mitäs muut on mieltä asiasta?

Riuska Racing

  • Juniori
  • *
  • Viestejä: 2
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #1 : 28.07.2014 11:24 »
Toivottavasti huhussa on perää, sillä toivoisimme samaa. Poikamme on täyttänyt kesällä 11v ja on ikäisekseen pitkä (155cm) ja nyt jo painoraja 115 menee pääsääntöisesti kisapaikkojen vaaoissa yli noin 117 nurkille. 117 ei tietysti ole vielä paljon mutta ikää kun on vasta 11vuotta, niin mitä se on ensi tai jopa seuraavana kesänä kun ikää on 13.  Herää kysymys että onko hän edes kypsä ajamaan yammua 13 vuotiaana kun joukossa ajaa täysi-ikäisiä? Tämän hetkinen automme (1010) painaa noin 60 kg, jos jollakin kauppiaalla on selvästi kevyempi vaihtoehto 1010 niin ollaan kiinnostuneita.
Lyhyesti todettuna harrastus loppuu jos painoraja ei nouse, vaikka halu jatkaa olisi kova.
Toivotaan rajua korotusta.

iskä

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 816
  • Kotirata: Vihti
  • Moottorimerkki: TM/ TT- rock/ yamaha
  • Runkomerkki: Ninar
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #2 : 28.07.2014 11:27 »
tasan samaa mieltä. mutta meidän mielipide ei hirveästi vaakassa paina.
4v puhuin jammuissa asiasta ja nyt saatiin 5kg lisää painoa, ja sekin siksi että saatiin kytkimet mukaan  :)
totuus kuitenkin löi vastaan ja kun ninarin yamaharunkoon paino saatiin alle 68kg oli kuski jo 185cm/ 85kg normaali kokoinen 18 vuotias.
ei toimi kuin lentokentällä.

hämmästys on kuitenki suuri, kun nyt ajetaan kz luokassa ja painoraja olis 180kg, niin ei tarvii painoja vieläkään, kun runko painaa yksinään jo reilun100kg  :D .

eli luokasta riippumatta rata-autourheilu on kääpiöille ja anorektikoille suunnattu harrastus. ja yksin AKK ei kannata painorajoja hirveästi muutella vaan suuressa osaa luokkia painorajojen pitää olla kansainvälisiä.
.

ramise

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 227
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #3 : 28.07.2014 11:36 »
Ruotsissa näissä luokissa painoraja on 120kg ja ikähaarukka 10-14.

Ainakin voisivat ajoissa ilmoittaa nouseeko painoraja vai ei. Näin vois heti myydä raket kamppeet pois jos ei nouse ja mahdollisen uuden luokan kaluston kanssa pääsisi syksyllä jo treenaamaan.
« Viimeksi muokattu: 28.07.2014 11:39 kirjoittanut ramise »

Jani Malin

  • Grade A
  • *****
  • Viestejä: 143
    • XON
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #4 : 28.07.2014 11:41 »
Toi Ruotsin painoraja (120kg) vaikuttais aika fiksulta.

Team Laine

  • Administrator
  • Kilpailutapahtumien johtaja
  • *****
  • Viestejä: 101156
    • Team Laine verkkokauppa
  • Kotirata: Kangasala
  • Moottorimerkki: VM Motor
  • Runkomerkki: MS Kart
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #5 : 28.07.2014 11:47 »
Tässä asiassa on myös se toinen puoli. Kun penkki alkaa painamaan yli 20 kg, niin onko se enää kovin turvallista? Ja edelleen puhutaan normaalikasvuisesta juniorista. Noilla kauheilla lisäpainoilla rungot ovat kovilla ja mekaanikoiden selät ovat kovilla. Kuskithan noita autoja eivät enää jaksa edes nostaa kun aikuisillakin ne jo tuntuu käsissä.

Kartingisät ovat tunnetusti historian kekselimpiä ihmisiä, joten eikö joku voisi keksiä muun tavan tasapuolistaa lähtöjä, kuin tuo ainainen painojen lisääminen?  ???
-- Marko Laine --
-- Team Laine --
shop.teamlaine.fi

Meiltä löydät tarvitsemasi kaikkiin karting-luokkiin aina babykartista Superkarttiin saakka. Kaikki nämä maahantuomamme MS Kartin valikoimissa

ramise

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 227
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #6 : 28.07.2014 13:01 »
Ymmärrän kyllä hyvin tuon lyijyn määrän tuskan pienikokoisilla kuskeilla, mutta jotain siihen täytyisi keksiä, ellei painorajaa nosteta esim tuohon Ruotsin malliin 120kg.

Tosin mulla ainakin lyö tyhjää... kun yritän miettiä, mikä siinä voisi olla joku muu vaihtoehto.

Tämän hetkinen painoraja on suhteessä tuohon ikahaitariin, mita junnuilla ja yleisillä ajetaan, ihan pielessä. Pienemmissä luokissa on hyvä ja Ruottin puolella nämäkin luokat ovat hyvällä mallilla kun on tuo yllämainittu 10-14v ja 120kg. Tollanen 15v normaali nuorimies voi hyvin painaa jotain 70-80kg. Siihen vielä auton paino noin 60kg niin hupskeikkaa... eipä ajeta Rakettia.

mkaskine

  • Grade B
  • ****
  • Viestejä: 87
    • Flandria Kart Finland
  • Runkomerkki: Flandria Kart
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #7 : 28.07.2014 13:34 »
Hyvä että aiheesta keskustellaan, valitettavasti mukana on todella paljon myös pieniä kuskeja joilla tekee todella tiukkaa saada mitenkään  minimipainoa kasaan.. Meillä vaaditaan nyt microssa lyijyä 21kg että päästään minimiin, kuski painaa täysissä ajovarusteissa tasan 30 kiloa..

Pitääkö sitten painavien kuskien ostaa uusia kevyitä runkoja että saadaan paino alas vai pienten kuskien vanhempien ostaa 101 runkoja ja niihin polkimien siirtosarjoja sun muita että saadaan auto edes jotenkin ajettavaksi ja minimipainoon..?

Kumpikaan idea ei ole hyvä jos meinataan karsia kuluja ja saada pidettyä harrastajamäärät edes nykyisenä.

Se että mikä tähän olisi oikea ratkaisu on minulla ainakin täysin pimennossa eikä siihen varmaan ole helppoa ratkaisua kenelläkään, sarjoja nyt ei ainakaan voida pilkkoa yhtään osiin ( tyyliin 950mm rungot vs 101 rungot tai alle xx kg ja yli xx kg )
kun ei nyttenkään karkeloihin meinaa kuskeja riittää.

ramise

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 227
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #8 : 28.07.2014 13:47 »
Tuossa olen edellisen kanssa samaa mieltä. Kilojen tai runkojen mukaan osiin ei voi lähteä näitä jakamaan... lisää näitä kuskeja pitäis lähtöviivalle saada. Mielestäni noi painorajat onkin muissa raketluokissa suhtkoht ok. Enempi kohdistan tätä kritiikkia ja keskustelua Raket junnuun ja yleiseen.

En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta ei 950mm runko oikein käy kevyempänä vaihtoehtona esim. meidän toiselle (isommalle) kuskille ja monella mulla varmaan sama probleema. Polvet/reidet on kiinni ratissa. Kokeiltiin keväällä.... Toisaalta ehkä 1010mm rungon pidemmällä rattiputkella vois toimia. Sitä ei päästy keväällä kokeilemaan.
« Viimeksi muokattu: 28.07.2014 13:59 kirjoittanut ramise »

Team Laine

  • Administrator
  • Kilpailutapahtumien johtaja
  • *****
  • Viestejä: 101156
    • Team Laine verkkokauppa
  • Kotirata: Kangasala
  • Moottorimerkki: VM Motor
  • Runkomerkki: MS Kart
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #9 : 28.07.2014 13:57 »
Tässähän se ongelma yleensä onkin että noi pisimmät ja samalla yleensä painavimmat kuskit ovat pakotettuja ajamaan pitkällä painavammalla rungolla.

Mutta Raketin 11-16 vuoden ikähaarukka on vaan liian iso juuri kuskien kokoerojen takia. Jos tuo jaettaisiin, niin tulisiko niitä vanhempia (painavampia) kuskeja lisää viivalle, vai siirtyisikö ne siltikin muihin luokkiin?

Se että saataisiin kevyt 11-vuotias ja edes kevyt 16-vuotias samalla viivalle painojen suhteen, on sula mahdottomuus. Tuossa iässä se kokemuksen merkityskin on aika suuri, kuten tämänkin vuoden Raket-kisoissa on nähty, ei pelkkä paino.
-- Marko Laine --
-- Team Laine --
shop.teamlaine.fi

Meiltä löydät tarvitsemasi kaikkiin karting-luokkiin aina babykartista Superkarttiin saakka. Kaikki nämä maahantuomamme MS Kartin valikoimissa

romy

  • Grade B
  • ****
  • Viestejä: 83
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #10 : 30.07.2014 21:16 »
Pakko heittää myös juttua tähän osioon.

Meillä nyt 3 kuskia ja kaikki joutunut/joutuu kärsimään yli painosta.
Kisapaikoilla kun katselee autoja, niin mielestäni pääsääntöisesti cadeteissa on lisäpainoja eniten eli voisi hiukan jopa laskea painoa ja siellä kun tulee niitä kolhujakin eniten. Säästyisi pikku ukot vammoilta. Vaikka ite on kärsitty 2 kanssa ylipainosta ja kolmaskin antaa tasoitusta siinä ensi vuonna, kun on viimeinen Cadet vuosi.
Microssa on mielestäni painot aika kohdillaan ja runko oikean mittainen. Osa joutuu laittaan lisää ja osalla menee 10 yli. ( meillä tänä kesänä 6,5 kg lisää lyijyä ens vuonna tuskin yhtään)
Junnuissa ajetaan mielestäni niin vähän aikaa 1 kesä max 2 ja siellä painot on myös mielestäni aika oikein (meillä nyt 2,5 kg) ja ens kesänä yli painoa.
Mutta yleinen jää kyllä ajamatta juurikin tuon painon takia. Lyhyeen runkoon kun ei varmasti sovi.
Yleises mielestäni pitäs olla kaikilla 1010 runko ja ehkä 5 kiloa lisää painoa, koska suurin osa lopettaa juurikin ylipainon takia tai pituuden. Eikö rungot joskus ollutkin yleisessä 1010? Junnuissa sais ajaa kummallakin 950 ja 1010 ja painot nuo mitä nyt on.

Nyt jos joku sanoo että ulkomailla ajetaan vain 950 tai jotain sen suuntaista, niin se kaveri on väärässä foorumissa. Näistä on kumminkin pitkä ulkomaille ja nää on puhtaasti harraste hommia.
Jos taas joku tuumaa että joutuu ostaan uuden rungon ( kun ajanut ennemmin 950) kun siirtyy yleisiin, niin sekin on hiukan turhaa höpinää. Kuinka moni ajaa 6 vuotta samalla rungolla?

Nysse

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 223
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #11 : 02.08.2014 15:38 »
Moi,

kannattaisi käyttää ratavaakoja eikä ikean kylppärivaakaa. 1010 runko ei paina 60 kg eikä kz2 yli 100 kg.

Tietysti on aivan älytöntä yrittää panna samaan painoluokkaan 11-16- vuotias kuski. Sen sijaan oikeat ikärajat 7-9, 10-13, 13-15 ja 15-eteenpäin ovat ok.

Painoja lienee syytä viilata hieman ylöspäin, tuo viisi kiloa lienee hyvä määrä. Ruotsalaiset ovat oikein tutkineet ikäluokkien painoja ja päätyneet nostoon, Suomalaiset lapset lienevät samankokoisia.

Kaikissa luokissa löytyy kevyitä kuskeja, jotka joutuvat laittamaan isoja lyijymääriä penkkiin. Esimerkiksi Miika Laiholla oli ensimmäisenä Maxivuotenaan noin 25 kg lyijyä, ei se kyytiä haitannut.

Meille ainakin painorajoista on ollut ihan oikeata hyötyä. Kuski on oppinut painonhallintaa, siitä on iloa kartingharrastuksen jälkeenkin.

snake007

  • Juniori
  • *
  • Viestejä: 2
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #12 : 23.08.2014 22:51 »
Hyvä että asiasta keskustellaan. Ja kuskeja tosiaan kaivataan viivalle lisää, jollakin konstilla.
 
Totuus lienee kuitenkin myös se, kansainvälisille urille edenneet kuljettajat ovat yleensä keskikoista suomalaista huomattavasti pienempiä … näitä ei pitäisi myöskään rangaista harrastuksen alkuvaiheessa.

Meidän kuski on pienikokoinen ja lyijyä 12 vuotiaalla on raketissa 25 kg … yhtään ei todellakaan kaivata lisää. Kyllä tuollainen puntti on jo melkoinen riski kolaritilanteessa. Ja rasittaa tietysti runkoa.

Jos ruotsissa painoraja on 120 kg miten on keskieuroopassa ? Löytyykö maailmalta muuta mallia millä eri painoiset kuskit kilpailevat keskenään samassa sarjassa ? Mahdollisuus ajaa pienemällä painorajaala ja saa sanktiota jollain muulla tavalla … moottori, renkaat, jotain muuta ?  Täysin oikeudenmukaista kompensaatiota on tietysti vaikea keksiä.

Jani Malin

  • Grade A
  • *****
  • Viestejä: 143
    • XON
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #13 : 02.09.2014 10:49 »
Pakko kommentoida tähän paino juttuun vielä kun on meillekin ajankohtainen... tai ainakin keväällä.

En ymmärrä kommentia että pienelle kuskille painon lisääminen on rankaisemista? Voisiko joku selittää millainen rangaistus se on? Painohan on silloin ihan sama kuitenkin - ja painojen kanssa pystyy vielä pelaamaan, toisin kuin jos ne on kuskissa. Eiköhän se ole kaikkien etu että saadaan lisää kilpailijoita joka luokkaan tai ainakin että jo nykyiset ei lähde pois.

Nämä ovat kaikki puhtaasti harrastesarjoja mitä täällä suomessa ajetaan (jopa SM) - kyllä painot pitäisi siis mennä painoindeksin mukaan eikä mikään laihdutuskilpailu sen takia että 8v mielestä ois kiva ajaa f1:ssä. Nyssen vastaus oli mielestäni erittäin hyvä - samoilla linjoilla. Ja, tottakai terveellisiä elämäntapoja pitää suosia tässäkin lajissa kun urheilusta on puhe.

Kokemäellä tehtiin SJM:n yhteydessä kyselyä painoista mikä on oikeasti hieno homma. Ainoa asia mikä sitten jälkikäteen jäi mietityttämään että siitä jäi sitten niiden ääni pois ketkä oli jo ehkä jättäneet tulematta kisoihin painojen takia. Omasta mielestäni ainakin 5kg raksuun olisi hyvä. Cadetit, microt jne painot on aika kohdallaan.

Ossip

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 295
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #14 : 02.09.2014 12:31 »
Meillä on n.20kg lyijyä ja penkinraudat on katkennu jo kahteen otteeseen. Jos lyijyä alkaa jollain olla 25-30kg niin kyllä se on rangaistus samalla tavalla kuin ylipainokin. Ei taida runkokaan toimia niin kuin on tarkoitus sellaisella lyijymäärällä.

Jani Malin

  • Grade A
  • *****
  • Viestejä: 143
    • XON
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #15 : 02.09.2014 13:25 »
Njoo, toi penkki on kieltämättä heikko kohta lyijyken kanssa - tosin kyllä se kuskikin sitä rasittaa.  Varmaan voisi miettiä jos painot pystyisi sijoittamaan johonkin muualle myös kuten esim. sisämikroissa on laitettu runkoon kiinni sellaiseen telineeseen.

Nysse

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 223
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #16 : 02.09.2014 13:42 »
Moi,

jos penkinraudat ovat katkenneet, se ei millään tavoin johdu lisälyijystä. Penkinraudat katkeavat helpommin painavalla kuskilla, omaa painopistettä kun ei saa alemmas toisin kuin lisälyijyjä.

Yleensä penkinrautojen katkeaminen johtuu huonosti asennetusta istuimesta. Kaikki kiinnitykset, myös lisätuet, täytyy saada täysin vapaiksi jännityksestä. Usein näkee, kun perän korkeutta muutettaessa vedätetään lisätuet kiinni. Jos penkin alakiinnitykset murtuvat silloin, kun penkki on oikein asennettu, on rungolla ajettu todella paljon. Mutta silloinkin ne murtuvat ensin painavammalta kuskilta kuin lisälyijyjä tarvitsevalta.

Jos KFJ:ssä/ Rotax Juniorissa kuljettaja tarvitsee 30 kg lyijyä, painaa hän itse enintään 30 kg (auto 80 kg + ajovarusteet 5 kg + kuski 30 kg + lisälyijy 30 kg = 145 kg). Väitän, ettei hänen fysiikkansa riitä ylipäätään em. luokkiin.

iskä

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 816
  • Kotirata: Vihti
  • Moottorimerkki: TM/ TT- rock/ yamaha
  • Runkomerkki: Ninar
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #17 : 02.09.2014 14:32 »
tää painot penkissä=vaarallista juttu ei oikein mene mulla jakeluun.....

jos kuski painaa 50kg+ penkissä lyijyä 20kg verrataan kuskiin joka painaa 70kg niin kolaritilanteessa 70kg kuski on varmasti painavampi pommi jos irtoo penkistä, kuin 50 kilonen???
mutta penkkiä molemmat rasittaa ihan yhtä paljon??

se että penkin kannakkeet menee rikki ei johdu niinkään painosta, kuin väärästä asennuksesta kuten Nysse kirjoitti. penkin kiinnitys kuitenkin kestää sen 70 kilosen ihan yhtä hyvin, kuin sen 50+20 kilosenkin.

eli mun mielestä runkoon ja penkkiin kiinnitetyt painot ovat turvallisempia (jos ne on kunnolla kiinnitettynä), kuin kuskin omat painot.
(tätä turvallisuus asiaa on useimmin painotettu kun asiasta on puhuttu jossain)
se että radalla on kuskeilla isot painoerot taas vaikuttaa kierroseikoihin ja sitä kautta motivaatioon ja harrastamiseen.
uskokaa tai älkää, mutta ylipainoinen kuski ymmärtää olevansa ylipainoinen ihan muuten, mutta normaali nuori ei ymmärrä olevansa ylipainoinen, jos peili ja kaikki "käyrät" kertoo hänen olevan normaali kokoinen.
.

romy

  • Grade B
  • ****
  • Viestejä: 83
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #18 : 13.10.2014 20:31 »
Raksu junnut ja yleinen luokka jossa ajaa 11-16 vuotiaat.
Meillä CRG 1010 ja silloin jos meinaa pysyä mukana on pojan paino oltava 50kg. Pojalla mittaa nyt 165 joten tuskin sopii ens kesänä 950 runkoon millään. Mitkä on muiden runkojen painot tai missä saa ukko painaa eniten? Vakaalla tehdyt luvut kehiin ei veikkauksia. Onko muuten luokissa ajamassa yli 14v lapsia juuri ollenkaan?

Ossip

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 295
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #19 : 13.10.2014 20:52 »
Top-kart 50kg raket 85 koneella. Ja mitähän ysivitonen sit olis kasivitosta painavampi 5kg ?

rämeairo

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 399
  • Sairasta menoa
    • Daddy's Racing
  • Kotirata: Tuikkala
  • Moottorimerkki: parilla
  • Runkomerkki: Art gp
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #20 : 13.10.2014 21:15 »
Pojalla mittaa nyt 165

 Tuskin kundia enään saa mahtumaan ens kesänä enään mihinkään pikku runkoon. Ei edes 1010 runkoon.
Onneksi kuski voi aina syyttää mokaanikkoa

zambo76

  • Grade C
  • ***
  • Viestejä: 59
  • Kotirata: Paimio/Turku
  • Moottorimerkki: Raket 120
  • Runkomerkki: CRG
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #21 : 14.10.2014 13:23 »
Niin,eihän toi Raketin 95 moottori ittessään oo ku about 7 kiloo tosin putki on vanhammalliseen 85 putkeen aavistuksen painavampi ja ihan kun olisin muistavani että itse 85 moottori painaa 6 kiloa(toki voin muistaa väärinkin) joten moottoreissa n.1kg ero putkeen en nyt laskisi kauheesti painoeroa....
« Viimeksi muokattu: 14.10.2014 13:59 kirjoittanut zambo76 »
Let´s hit the pedal to the metal....

Caster

  • Juniori
  • *
  • Viestejä: 2
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #22 : 15.10.2014 18:44 »
Raket 95 on muistaakseni n. 5kg painavampi kuin 85. Siinähän on starttimoottori, akku, kytkin ja se putki "lisäpainona".

-HH-

  • Yleinen
  • **
  • Viestejä: 35
Vs: Raket Junnu/Yleinen painorajat
« Vastaus #23 : 19.10.2014 01:25 »
85:lla 52kg oli meidän 1010mm Tecno omilla ponttooneilla, 50kg Unicoilla kun sitä aikoinaan 14v:lle niillä kevennettiin kun ajoi Jammun rinnalla muutaman kisan (tais olla vikassa sillä ajetussa kisassa reilu 5kg ylipainoa siinä, ja kuski myös ikäisekseen pitkä, ei toiminut enää kuivalla). Uudemmilla ponttooneilla käsittääkseni kevyempi kuin tuo vanha omilla, ja muutenkin muutamia kevyempi juttuja siinä. Ja muutenkin todella toimiva runko sen vanhempi versio siitä 1010-rungosta.
-Harri-


 

Team Laine Verkkokauppa