Kirjoittaja Aihe: Klubisarja, V1600 Sports Club  (Luettu 6506 kertaa)

V1600 Sports Club

  • Juniori
  • *
  • Viestejä: 1
Klubisarja, V1600 Sports Club
« : 27.03.2017 15:37 »
Hei,

V1600 Sports Club ry:n hallitus on päättänyt järjestää tänä vuonna harrastepainotteisen klubisarjan V1600 autoille.  Klubisarja koostuu viidestä osakilpailusta radalla, jotka järjestetään Radalle.com tapahtumien yhteydessä. Mahdollisista lisäkilpailuista tiedotetaan erikseen.

Lisäksi herätämme henkiin vanhan V1600 Moniosaaja Cup -tyyppisen sarjan, jossa ajetaan kaksi osakilpailua radalla,  kaksi sprinttiä ja kaksi kesärallia.  Jos osallistujat haluavat ajaa myös talvirallin, niin, voimme tulevina vuosina ottaa sen myös mukaan sarjaan toisena ralleista.  Jätimme sen tänä vuonna pois kustannusten säästämiseksi.   Moniosaajasarjasta myöhemmin lisää, kun suunnitelmamme/säännöt on saatu vahvistettua.
 
Tavoitteenamme on myös järjestää V1600-tapahtuma 8-9.7 Pesämäellä, jossa järjestetään saamaan aikaan X30-kartingkisa.  Siellä meillä on radan lisäksi käytössä myös rallicross-rata, joten saamme osallistujia myös muista V1600 lajeista mukaan kilpailemaan kanssamme. 

Klubimestari ja lakeijat (hopea/pronssi -mitalistit) palkitaan Radalle.com palkintogaalassa 4.11, jossa  jaetaan myös X30-kartingsarjan ja muiden Radalle.com-sarjojen palkinnot.

V1600 Sports Club, klubisarja lyhyesti

- Viime vuotiset FTCC V1600 Sports Cup -säännöt, joihin tehty pieniä parannuksia(nimi meni uudelle huippusarjalle, mutta toiminta jäi). Säännöt julkaistaan heti huhtikuun alkupuolella V1600 Sports Club ry hallituksen hyväksyttyä ne.

-Sarja ajetaan/ kehitetään harrastajien ehdoilla ja on matalan kynnyksen sarja.  Mahdollisuus vuokrata auto kilpailuihin. Autojen hankinnassa opastetaan uusia harrastajia.

-Rengas sama vanha katuluokiteltu Toyo R888R, koska sprintti, ralli sekä rallicross käyttävät sitä. Uusia renkaita ei välttämättä tarvitse ostaa näihin kisoihin. 

-Ei uutta passitusta, vanha passi riittää.  Oma pääkatsastaja, joka toteaa autojen turvallisuuden/sääntöjen mukaisuuden.

-Alustavat maksut (vahvistetaan sarjasäänöissä)
Sarjamaksu 50 euroa, joka sisältää  V1600 Sports Club ry:n 20 euron jäsenmaksun. Jo liittyneet maksavat 30 euroa. Ilmoittautuminen avataan, kun säännöt on julkaistu.  Jäsenenä voit vaikuttaa V1600-luokan kehitykseen tulevaisuudessa!

-Osallistumismaksu 175 euroa per kisa

-Hintoihin ei tule alv:tä, koska järjestäjänä on yhdistys.

-Kilpailut (alustavat)
10.6 Botniaring
22-23.7 Motopark,  Radalle.com päätapahtuma, eri lajeja mukana
20.8 Pesämäki
16-17.9 Kemora
7.10 Ahvenisto
4.11. Palkintogaala



Lisätietoja tarvittaessa sähköpostitse  v1600sportsclub@gmail.com. Seuraa myös tätä palstaa ja FB-sivustoamme.

Tervetuloa viettämään hauskoja hetkiä kanssamme kilpailujen lomassa.  Mukaan kaluston lisäksi aimo annos hurttia huumoria ja hyvää kilpailuhenkeä.


Terveisin,
Osmo Kytönen
V1600 Sports Club, puheenjohtaja



 

Team Laine Verkkokauppa