Kirjoittaja Aihe: International Superkart Series 13.-16.5.2010 Assen, Hollanti  (Luettu 11339 kertaa)

Team Laine

  • Administrator
  • Kilpailutapahtumien johtaja
  • *****
  • Viestejä: 101156
    • Team Laine verkkokauppa
  • Kotirata: Kangasala
  • Moottorimerkki: VM Motor
  • Runkomerkki: MS Kart
Laitetaan nyt tunnelmia suoraan täältä Assenin varikolta (ja hieman ennenkin).
Kisamatkalle lähdettiin tiistai-iltana 11.5. Finnlines:n autolaivalla Helsingistä Travemündeen. Vaikka laiva on suhteellisen uusi, ei se mikään ajanviettopaikka ole, vaan kaikki 27 tuntia oli vietettävä lähinnä leväten ja valmistautuen tulevaan. Saunassa ja porealtaassa rentoutuminenkin kyllä onnistui loistavasti.

Saksaan saavuttiin kutakuinkin aikataulun mukaan ja satamassa henkilökunta vain näytti että lisää vauhtia, kun taas rekat ohjattiin läpivalaisuun. Seuraavana vuorossa oli viisi tuntia saksalaista moottoritietä, jota pitkin matka menikin rattoisasti pienestä tihkusateesta huolimatta. Muutama Porsche meni hieman reippaammin ohi, mutta muuten liikenne sujui rauhallisesti. Tietöitä oli sitäkin enemmän ja tie oli isolla autolla paikoitellen hieman kapean oloista.

Vihdoin aamuyöllä olimme perillä Assenin moottoriradalla. Fiilis oli hieman toinen kuin koto-Suomessa kun portilla oli kolme miestä vastassa ja he ystävällisesti kertoivat että Welcome Center aukeaa aamulla, mutta voitte laittaa siihen saakka bussin tuohon parkkiin ja levätä rauhassa.

Aamulla sitten toimistoon, jossa henkilökuntaa oli varmaan parikymmentä. Jo siinä vaiheessa oli selvää että nyt tulimme oikeaan kansainväliseen autokilpailuun eikä mihinkään harrastetapahtumaan. Paperit saatuamme suuntasimme kohti varikkoa, joka sijaitsee radan keskellä. Lääniä oli aivan tolkuttomasti, mutta kun ilta koitti, niin koko tuo tila oli täynnä rekkoja ja varikkotelttoja. Näytti joillakin olevan yksi rekka kilpailukalustolle ja kaksi VIP-vieraille sekä henkilökunnalle. Superkartteja, joka on siis yhtenä luokkana muiden ohessa, on ilmoittautunut reilu 40 kuskia useasta eri maasta. Ennakkotietojen mukaan Suomesta piti olla kolme kuskia, mutta valitettavasti lukumäärä supistui viime hetkellä kahteen.

Kilpakumppanit ja radan henkilökunta on ollut erittäin ystävällistä ja täällä todella tuntee olosta kotoisaksi. Juttu luistaa ja kisavalmistelut ovat sujuneet hyvällä avulla, vaikka kaikki tarpeellisetkaan tavarat eivät mukaan muistuneet. Eli meno varikolla on sellaista toisen tukemista kuin se pitääkin olla. Huomenna klo 8 päivä alkaa ohjaajakokouksella ja 9.30 onkin vuorossa jo ensimmäinen 30 minuutin vapaa harjoitus. Illan päätteeksi on sitten jo ensimmäinen aika-ajokin ajettu.

Paikalla siis useamman vuoden superkarttia ajanut Vesa Lehtinen sekä ensimmäistä kertaa aidolla 2-sylinterisellä 250cc 2-tahtisella koneella varustetulla laitteella kisaamassa allekirjoittanut. Vesa hakee sijoituksia ja itselläni tavoitteena on päästä sinuiksi lajiin. Onhan tämä toki harjoittelua syksyllä täällä ajettavaan EM-osakilpailuun, mutta vielä ei tarvitse suuria tuloksia odotella.

Pistetään huomenna taas lisää kuulumisia ja niitä ensimmäisiä tuloksiakin.
« Viimeksi muokattu: 18.06.2010 01:10 kirjoittanut Team Laine »
-- Marko Laine --
-- Team Laine --
shop.teamlaine.fi

Meiltä löydät tarvitsemasi kaikkiin karting-luokkiin aina babykartista Superkarttiin saakka. Kaikki nämä maahantuomamme MS Kartin valikoimissa

Team Laine

  • Administrator
  • Kilpailutapahtumien johtaja
  • *****
  • Viestejä: 101156
    • Team Laine verkkokauppa
  • Kotirata: Kangasala
  • Moottorimerkki: VM Motor
  • Runkomerkki: MS Kart
Vs: International Superkart Series 13.-16.5.2010
« Vastaus #1 : 14.05.2010 21:52 »
Perjantaina oli sitten ensimmäinen ajopäivä. Tosin heti klo 8.00 oli ohjaajakokous, jossa kerrattiin varikon nopeusrajoitukset, rataan liittyviä seikkoja ja muuta tärkeää. Ja olihan siinä pienen kolehdin keräys, jolla sai vapaisiin harjoituksiin oikeuttavan tarran. Yhden Suomen Cup -osakilpailun verran meni rahaa, mutta toisaalta sillä sai myös tunnin ajoaikaa radalla, jollaista ei Suomesta löydy. Henkilökohtaisesti jokainen minuutti radalla on eteenpäin, koska alla kyseisellä laitteella oli 0 km.

Ensimmäinen harjoitus tuli köröteltyä, koska sisäänajo oli kyseessä eikä kierrokset saaneet nousta yli 12000 rpm. Pehmeä laskeutuminen siis koko kauden ensimmäiselle ajokerralle. Kaikki tuntui hyvälle, joskin loppuvaiheessa niska alkoi kääntyä nopeissa kurveissa turhan paljon ulkokurvin puolelle. Suorillakin toinen käsi piti olla vetämässä leukasuojasta alaspäin jotta näkisi muutakin kuin taivaan lokkeja. Oma sijoitus jossain 20 toisella puolella.

Sitten olikin taas säätöjen aika. GPS kiinni, jotta ei ainakaan oteta sanktiota ratavarikon ylinopeudesta. Toinen pikkumuokkaus oli niskatuen muokkaaminen penkkiin, jotta päätä voisi tukea siihen ja voisi käyttää käsiä vaihtamiseen ja ohjaamiseen. Muutokset onnistuivat hyvin ja nyt ajaminen ei tuntunut enää niin pahalle. Joskin tilalle tuli toinen ongelma, jota ei kädellä kypärää pitäessä huomannut. Kypärä ottaa hämmästyttävän paljon ilmaa allensa nopeudella 200 km/h ja hihna yrittää repiä koko ajan leukaa pois paikoiltaan. Ratkaisukin tuohon on penkin asennon muuttamisessa enemmän makaavaksi, mutta operaatioon ei nyt lähdetty ja päätettiin mennä tämä viikonloppu näin ja seuraavaan kisaan tehdä tarvittavat muutokset rauhassa.
Huippunopeus tässä toisessa vapaassa harjoituksessa 207,1 km/h ja keskinopeuskin 153,4km/h eli enemmän kuin Suomen kartingradoilla parhaimmillaan. Tällä kertaa sijoitus on 16. Lehtinen jatkoi hyvää ajoaan ja oli 2. vapaan harjoituksen 4.

Päivän päätteeksi oli vielä ensimmäinen aika-ajo, johon ei muutoksia tehty, mutta renkaat toki vaihdettiin uusiin. Täällä kun renkaita saa käyttää niin paljon kuin haluaa. Keskimäärin siis renkaita palaa n. 3 sarjaa viikonloppua kohden ja polttoainetta n. 50-60 litraa.

Ajatuksena oli ajaa vain muutama kierros ja sitten katsoa mihin se riittää. Lehtinen pääsi heti hyvään vauhtiin ja oli parhaimmillaan jo kolmantena, mutta lopussa sijoitus tippui neljänneksi. Hieno ajo kuitenkin ja hyvä paikka kisaan. Huomenna tosin on vielä toinen aika-ajo, mutta koska se on aamulla, niin todennäköisesti ajat eivät juuri parane.

Allekirjoittaneellakin ajo alkoi jo maistumaan ihan hyvin. Alkuun radalla oli turhan ruuhkaista, joten piti hieman etsiä rakoa ja sitten koittaa painaa minkä pystyi. Ilmavirta meinasi repiä kypärän pois päästä, mutta onneksi sen verran sai puristettua että aika parani jälleen, keskinopeus 155,7km/h ja huippunopeuskin nousi 209,7 km/h:iin. Sijoitus parani aiemmista pari pykälää eli 14. Ilman tuota kypäräongelmaa mahdollisesti se olisi ollut useamman sijan paremminkin, mutta nyt ollaan vasta opiskelemassa, joten täytyy olla tyytyväinen. Seuraavassa kisassa Hockenheimissa kuukauden päästä ollaan taas paljon viisaampia. Välissä tosin koitetaan vauhtia vielä Vihdin Suomen Cupissa toisella autolla.
Aika-ajon nopeimman keskituntinopeus oli 164,20 km/h, joten itselläni siihen on vielä matkaa, mutta kyseessä on onneksi tuo saman merkin (MS Kart / VM Motor) tehdastiimin kalusto, joten toivoa on.

Kalusto on jälleen valmis huomista varten ja aamusta katsotaan keliä ja mietitään taktiikkaa viikonlopun ensimmäistä kilpailulähtöä varten. Toinen finaali onkin sitten vasta sunnuntaiaamuna. Huomenna illalla kisaorganisaatio järjestää kaikille kuskeille ja tiimien henkilökunnalle illallisen, jossa ruoka ja juoma tulee talon puolesta, mutta siitä lisää huomenna.

Jo tähän mennessä voin sanoa että tämä kannattaa kokea, vaikka vain kerran. Lehtisellä on toinen auto vuokralla, joten viivallekin pääsee halutessa erittäin helposti.

« Viimeksi muokattu: 14.05.2010 21:56 kirjoittanut Team Laine »
-- Marko Laine --
-- Team Laine --
shop.teamlaine.fi

Meiltä löydät tarvitsemasi kaikkiin karting-luokkiin aina babykartista Superkarttiin saakka. Kaikki nämä maahantuomamme MS Kartin valikoimissa

sirace

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 330
Vs: International Superkart Series 13.-16.5.2010
« Vastaus #2 : 15.05.2010 07:12 »
Joo kansa tahtoo lisää...  ;)

saminygren

  • Yleinen
  • **
  • Viestejä: 23
Vs: International Superkart Series 13.-16.5.2010
« Vastaus #3 : 15.05.2010 08:22 »
eihän vain sattuisi tulemaan jossain vaiheessa videon pätkää, kuinka tosimiehet ajaa??
savu on voiman merkki...

piku

  • Grade A
  • *****
  • Viestejä: 133
Vs: International Superkart Series 13.-16.5.2010
« Vastaus #4 : 15.05.2010 08:30 »
Hienoa luvettavaa ja muistakaa et jarru on vauhin surma ::)
Kovasti harjotellaan/huolletaan

awi

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 843
Vs: International Superkart Series 13.-16.5.2010
« Vastaus #5 : 15.05.2010 20:42 »
Noissa kyydeissä voi kaasu puolestaan olla kuskin surma, että kumpi sitten on parempi  :P
“Auto racing, bull fighting, and mountain climbing are the only real sports ... all others are games.” - Ernest Hemingway

TA

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 256
Vs: International Superkart Series 13.-16.5.2010
« Vastaus #6 : 15.05.2010 22:41 »
Saattaahan se jarru olla vauhdin surma mutta ilman jarruja ei kovin hääviä kierrosaikaa saa syntymään.

TA
eksyvä ei tietä kysy

Team Laine

  • Administrator
  • Kilpailutapahtumien johtaja
  • *****
  • Viestejä: 101156
    • Team Laine verkkokauppa
  • Kotirata: Kangasala
  • Moottorimerkki: VM Motor
  • Runkomerkki: MS Kart
Vs: International Superkart Series 13.-16.5.2010
« Vastaus #7 : 16.05.2010 01:08 »
Ja tarina jatkuu kun on näistä illan partyista selvitty. Musiikki tosin soi taustalla vieläkin ja aamulla klo 9.30 pitäisi olla jo toisessa finaalissa.
Oppiminen jatkui tänäänkin. Ajoa ei ollut radalla meidän osalta kuin kaksi kertaa, mutta töitä tehtiin sitäkin enemmän.

Aamun aika-ajoon lähdettiin lähinnä katsomaan että kaikki on kunnossa, mutta näyttää siltä että vauhtia tulee kuitenkin joka kerta lisää kun radalla ollaan. Toisaalta samalla pystyy myös tehdä pieniä parannuksia ajon helpottamiseksi, koska helppoa se ei todellakaan ole, jos kaikki ei ole vielä valmista. Tässä kertaa muutokset olivat niinkin pienet kuin pientä monttua niskatukeen, jotta kypärä istuisi siihen paremmin. Ja sitten vielä GPS:n virittäminen ottamaan kierrosaikoja, kun se oli eilisessä tohinassa unohtunut.

Radalle siis taas heti aamusta ja lämppärille. Eka kierros iisisti ja mittari valmiiksi. Vielä maaliviivan yli hiljaa (alle 160 km/h) ja maalilinjan kohta mittarin tietoon. Onneksi tätä ei enää tarvitse tehdä, vaan tieto radasta on nyt tallessa myöhempiäkin ajokertoja ja kisoja varten. Sitten loppukierros pientä kyttäilyä ja lopulta pari sisäänhengitystä ja nopealle kierrokselle. Vanhat renkaat, mutta taas hieman kokemusta rikkaampana kierrosaika oli pari kymmenystä eilistä parempi ja sijoitus 2. aika-ajon 13. Yhteistuloksissa kuitenkin sijoitukseksi jäi 14. eli ulkolaidan lähtöpaikka 7. rivistä. Vesa pääsi todella hyvään vauhtiin ollen aika-ajojen 4. Molemmilla siis hyvät lähtöasetelmat kisaan.

Ja koska aina pitää parantaa, niin vieläkin haettiin sille kypärän nousemiselle ratkaisuja niskatuen uudelleen muotoilusta kisaa varten. Hieman enemmän uraa ja yläreunaan vielä ohjuri joka painaa leukasuojaa alemmaksi. Ei muuta kuin VP:n kisabensaa tankkiin, uudet renkaat alle ja kaikki valmiina kisaan. Superkartkisoissahan lähdetään lentävällä lähdöllä turva-auton takaa vaikka vaihdepelejä ovatkin, joten lähdössä saa olla aina valppaana. Vesa pääsi alusta kärkitaisteluun, kun taas itse pyrin välttämään kaikkia mahdollisia kontaktitilanteita. Lähtö onnistui molemmilta siis kunnialla, sijoitukset pysyivät kutakuinkin samoina. Kärjestä yksi joutui keskeyttämään heti alussa ja Vesa pääsi tallikaverinsa Rob Clicott:n kanssa taistelemaan ykkössijasta. Kerran oli päässyt jo keulaankin, mutta Rob kuittasi Vesan pitkän kaarteen aikana. Vesa tuli vielä rinnalle, mutta Rob ei huomannut ja Vesa leikkasi Assenin nurmikon joutessaan nopeassa mutkassa, vauhdilla 200 km/h. No onneksi laite pysyi hanskassa ja matka jatkui kakkosena, mutta Rob katosi horisonttiin ja pääsi omalla ajollaan selvään 8 sekunnin voittoon. Vesa siis hienosti kisan kakkonen.
Oma kilpailuni alkoi tosiaan toisia varoen ja ohituspaikkoja etsien. Alku menikin hyvin ja taistelimme neljän porukassa 9. sijasta, mutta sen jälkeen valitettavasti tuli koneeseen pieni tekninen häiriö ja 5. vaihde ei pysynyt päällä. Kun viitonen ei pysy päällä ja kuutosella kierrokset tippuu liian alas, niin porukka karkaa väkisin. No piti vain selviytyä maaliin ja loppusijoitus olikin tyydyttävä 13. Siitä on hyvä lähteä parantamaan toiseen finaaliin ja toivoa ettei mitään ongelmia nyt pääse tulemaan. Harjoituksia ei enää ajeta ja seuraavaksi ollaan taas tositoimissa.

Kisan jälkeen tietysti piti alkaa selvittämään ongelmien ratkomista, jotta voisi vielä nauttia illan partyistakin. Ekaksi kuitenkin kokeilemaan tuleeko suihkusta lämmintä vettä. Täällä suihkut ovat automaattisia, valokenno kyllä pistää suihkun päälle, mutta lämpötilaa ei voi säätää ja vettä tulee ainakin kolme minuuttia sen jälkeen kun on suihkusta lähtenyt. Olisiko siis hieman säädön paikka jos vettä yritetään säästää? No vesi oli onneksi lämmintä ja sen jälkeen olikin mukana mennä tekemään remonttia.
Ei muuta kuin kone irti, eli katteet pois, kaasarit, sähkölaitteet, pakoputket jne. kaikki kahtena kappaleena kun kyseessä on kaksisylinterinen laite. Vihdoin kone oli irti ja tehtaan huoltoon. Tehdastiimi on onneksi tuossa viiden metrin päässä, joten kantomatka ei ollut pitkä. Kolme miestä otti koneen hoitaakseen ja hetken päästä se olikin taas fiksattu kuntoon ja vielä pestykin. Kiitokset tästä MS Kart:n tehdastiimille. Tiimin kokki muuten piti huolen että odotellessa ei tullut nälkä.  ;)

Seuraavaksi päätettiin vielä tehdä se muutos penkkiin, joka aiemmin aiottiin tehdä vasta kotona. Eli vaikka muutosta ei pystytä testaamaan ennen kisaa, niin sen uskotaan tuovan helpotusta ajoon rutkasti. Penkki on nyt paljon makaavammassa asennossa, joten ilmavirta pitäisi olla huomattavasti vähäisempi kypärään ja ajaminen sitä kautta helpompaa. Aika näyttää mikä on tulos tuosta muutoksesta. Laite kasaan ja käsien pesulle.

Sitten olikin vuorossa hetki kun laitettiin parhaat päälle ja lähdettiin viettämään aikaa uusien ystävien kanssa. Iltatilaisuudessa paikalla oli ainakin seitsemän eri kansallisuutta, mutta kaikki tulivat hyvin toimeen englannilla, saksalla, hollannilla tai jollain niiden sekoituksella. Paljon tarinoita menneiltä vuosilta, hyvää ruokaa ja juomaa talon piikkiin. Hauska ilta kaikenkaikkiaan.

Nyt lepäämään aamun koitosta varten ja sitten yksi rypistys ja kohti kotimaata. Huomenna taas lisää miten kävi, pääsimmekö kunnialla maaliin ja saiko Vesa ensimmäisen voittonsa kansainvälisillä kentillä. Niin ja se 210 km/h tunnissa on nyt itsekin ylitetty tällä radalla, mutta kärki menee vielä himpun verran kovempaa.
-- Marko Laine --
-- Team Laine --
shop.teamlaine.fi

Meiltä löydät tarvitsemasi kaikkiin karting-luokkiin aina babykartista Superkarttiin saakka. Kaikki nämä maahantuomamme MS Kartin valikoimissa

Team Laine

  • Administrator
  • Kilpailutapahtumien johtaja
  • *****
  • Viestejä: 101156
    • Team Laine verkkokauppa
  • Kotirata: Kangasala
  • Moottorimerkki: VM Motor
  • Runkomerkki: MS Kart
Vs: International Superkart Series 13.-16.5.2010
« Vastaus #8 : 16.05.2010 14:30 »
Palataan vielä hetkeksi eiliseen... tuli meinaan Lehtisen tiimille pieni muistutus että Litium-Polymeeri-akkujen kanssa kannattaa olla varovainen. Englantilaisessa tiimissä nuo pistokkeet eivät olleet ihan yhteensopivia suomalaisten kanssa maadoitus jäi laturilta puuttumaan. Seurauksena yksi räjähdys, kohtuullisen iso tulipalo varikkoteltassa jossa oli kuusi autoa ja paljon bensakannuja. Onneksi sammuttimet olivat lähellä vaikka ensimmäinen ei toiminutkaan! Akusta jäi jäljelle vain kasa hiiltä, mutta muita suurempia vaurioita ei onneksi päässyt tapahtumaan.

Sitten tähän päivää, josta ei hirveästi enää kertomista jäänytkään. Omalta kohdalta penkki tuntui taas entistä paremmalta ja pää alkoi pysyä hieman paremmin aisoissa. Valitettavasti koneen kanssa ei ollut yhtä hyvä tuuri, vaan eilinen ongelma uusiutui vieläkin pahempana heti lämppärin jälkeen ja kisa oli jätettävä kesken kuuden kierroksen jälkeen kun viitos ja kuutosvaihde eivät pysyneet päällä. Ei muuta kuin auto varikolle, kone irti ja tehdastiimin mukana takaisin valmistajalle. Kone sitten tulee kunnostettuna rahdilla Suomeen vähän ajan päästä. No tämä on moottoriurheilua, jossa uusiinkin laitteisiin voi tulla ongelmia.

Suomalaisittain tämä päivä näytti valoisalta aina viimeiselle kierrokselle saakka. Vesa on alussa toisena, mutta joutui luovuttamaan loppupuolella yhden sijan. Kolmas sija oli kuitenkin jo tulossa kunnes viimeisellä kierroksella kiihdytyksessä meni ketjut poikki ja kisa loppui siihen. Rob Chilcott voitti jälleen todella ylivoimaisesti ja hänen paras kierrosaikansakin oli liki puolitoista sekuntia kovempi kuin Vesalla, jolla oli finaalin toiseksi paras kierrosaika.

Sitten pistettiinkin kamat kasaan ja käytiin vielä erillisessä palkintojen jaossa. Itsellä se ensimmäinen superkart-pytty jäi vaihdevikaan ja yhden sijan päähän, mutta tästä on silti hyvä jatkaa. Vesa koittaa taistella mestaruudesta, mutta keskeytykset toki vaikeuttavat sitä tilannetta pahasti.

Nyt pistetään koneet kiinni ja kohti satamaan sekä 35 tunnin kotimatkaa.

Videoita koitettiin saada Vesan toimesta, mutta tällä kertaa häiriöt olivat sen verran pahoja että julkaisukelpoista materiaalia ei saatu aikaan. Jatkossa itsellänikin on kamera(t) kiinni, niin eiköhän sitä saada vielä kesän aikana tuotettua.
-- Marko Laine --
-- Team Laine --
shop.teamlaine.fi

Meiltä löydät tarvitsemasi kaikkiin karting-luokkiin aina babykartista Superkarttiin saakka. Kaikki nämä maahantuomamme MS Kartin valikoimissa


 

Team Laine Verkkokauppa