Aluemestaruuskisa on vain ko. alueen kilpailijoille

Sen pitäminen muun alueen radalla olisi sinänsä erikoinen juttu, mutta ei kai mahdoton. Hämeen alueella kaikki on ajaneet Lentolassa, jos vaan on osallistunut esim. Hämeen Harrastajakiertueeseen (Cadet/Mini). Ei siinä suurempaa kotirataetua ole Tampereella tai Kangasalla asuville vs. muu Häme.
Nyt kun Forssa on taas jaloillaan uuden asfaltin myötä, voisi olla hyvä ajatus järjestää seuraava kisa siellä. Esitystä vaan AKK:n aluetyöryhmälle, se virallisesti päättää kisojen paikan. Samoin alueleirin pito voidaan nyt laittaa kiertoon Toijala, Lentola, Forssa. Onhan vielä Appara, mutta kisoja ei parkkisella voi järjestää, alueleirin ehkä.
Käytännössä Toijala ja Lentola on olleet viime vuodet ainoat aktiiviset radat Hämeessä juniorkartingissa. Mainittujen lisäksi siellä ei ole kuin Kaanaa, joka ei sovi juniorkisoihin. Lentola ja Toijala vuorotteli ennen ajokorttileirin ja aluemestaruuskisojen kanssa. Nyt on yhdessä sovittu että ajokorttileiri on Toijalassa ja AM Lentolassa. Homma on toiminut hienosti. Yhdessä on järjestetty sekä leirit että kisat, aktiivitoimitsijoita on sen verran vähän että on pakkokin tehdä yhteistyötä.