AKK:n viralliset tiedotteet > Lajiryhmän ja hallituksen tiedotteet

Kartingin laji- ja sarjatyöryhmän kokous 12.2.2013

(1/2) > >>

Team Laine:
Paikalla olivat lajiryhmän jäsenet Petri Ilkka (pj.), Jaakko Markula, Rauno Syysmäki, Kari Karhumäki ja Juuso Teuronen; sarjatyöryhmän jäsenet Matti Noroaho, Jukka Toikka, Toni Saarinen, Petri Pirkola, Veera Virtanen ja Markku Ryynänen sekä lajipäällikkö Mika Heinonen (esittelijä).

Kokouksessa käsiteltiin:

Harrastajakysely
AKK:n eri lajeissa tulee teettää harrastajakysely kevään aikana. Kartingissa on teettetty kysely aikaisempina vuosina ja se on todettu hyväksi ja tätä kyselyä käytetään pohjana uutta kyselyä suunnitellessa.

Laji- ja sarjatyöryhmän jäsenet suunnittelevat kyselyyn 5 kysymystä / jäsen. Lajiryhmä kasaa näistä kyselyn joka esitetään hallitukselle ja julkaistaan huhtikuun aikana.

Nuorisovaliokunnan edustaja
Nuorisovaliokuntaan kartingin edustajaksi nimettiin Veera Virtanen.

SM-sarjasäännöt 2013
Käsiteltiin sarjasääntöjen päivitystä. Päädyttiin karsimaan sarjasäännöistä jo sääntökirjassa kerrottavat asiat. SM-sarjan sarjasäännöt esitetään hallitukselle hyväksyttäväksi ja tämän jälkeen sarjasäännöt julkaistaan liiton nettisivuilla.

Kokouksessa käsiteltiin myös muita SM-sarjan osakilpailuiden järjestämiseen liittyviä käytännön asioita, joilla kilpailut saataisiin toteutettua yhdenmukaisesti.

CIK-kilpailu Alahärmä
Kilpailunjohtaja Kari Karhumäki kertoi EPUA:n ja Power Parkin välisistä neuvotteluista kilpailun käytännön järjestelyihin liittyen. Periaatetasolla vastuualueiden jako on sovittu. Kevään aikana osapuolet tarkentavat vielä järjestelyihin liittyviä vastuualueita.

Kartingin toimitsijakoulutuksia toivotaan järjestettäväksi Seinäjoen alueelle, jolloin CIK-kilpailun toimitsijoiden olisi helpompi päästä koulutuksiin.

Yamaha CUP -sarjasäännöt
Käsiteltiin Yamaha CUP:n sarjasääntöjä. Sarjasäännöt päädyttiin karsimaan SM-sarjasäännön tapaan sääntökirjapäällekkäisyyksistä. Luokan osanottomaksuksi päätettiin 110e/osakilpailu.

Ratamaksut ovat samat kun SM-sarjan kuljettajille. Sarjasäännöt julkaistaan hyväksynnän jälkeen liiton nettisivuilla.

Rotax-luokan status AKK:n kilpailuissaKeskusteltiin useamman esityksen johdosta Rotax-merkkisten karttien osallistumisesta eri AKK:n kansallisiin kilpailuihin ja luokan kilpailijoille kertyviin nousupisteisiin.

Päätös: Luokan kehittäminen ja kilpailuttaminen tulee jatkossakin olla Mika Tiikkaisen hallinnassa. Lajiryhmä ei ota kantaa luokan asioihin tässä vaiheessa. Kansallisissa kilpailuissa ajatetaan luokkia, joiden tekniset säännöt ovat lajiliiton/CIK:n hallinnoimia.

Seuraava kokous
Kokous pidetään keskiviikkona 15.5.

Lisätietoja ja palaute: lajipäällikkö Mika Heinonen, 0207 219 443, mika.heinonen@autourheilu.fi

iskä:
Koska on viimeksi on tarkistettu raketti ja yamaha luokkien painorajoja?

saaskpe:
Raketissa on ollut v. 2003 110 kg ja Yamahassa 135 kg. Eli Raksu sama ja Yamahassa noussut 5 kg siitä, en tiedä milloin,

Autoissa on takapuskuri ja ketjusuoja lisää. Yleensä yhdessä kisassa kirjataan kuskien painot erikseen ja lähetään lajiryhmälle/päällikölle. Tästä vedetään keskiarvoja kuskien painosta.

Miksi pitäisi tarkistaa?

rämeairo:
C koon jakkaraan ku tempastaan 24kg lyijyä ni saa huoltajan naaman vakavaksi.

Team Laine:

--- Lainaus käyttäjältä: rämeairo - 07.03.2013 20:22 ---C koon jakkaraan ku tempastaan 24kg lyijyä ni saa huoltajan naaman vakavaksi.

--- Lainaus päättyy ---
Kannattaa vähän laittaa muuallekin kuin pelkästään siihen penkkiin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta