Kirjoittaja Aihe: Lentola Karting park 10v -leiri cadeteille 16.-18.6.  (Luettu 11946 kertaa)

Tinonurmi

  • Grade C
  • ***
  • Viestejä: 77
Pirkanmaan Karting ry kutsuu Suomen Cadet kuljettajat ”Lentola Karting park 10v” –leirille. Leiri järjestetään 16.-18.6. Leiri järjestetään samaan aikaan ajettavan SJM osakilpailun yhteydessä, joten kuljettajat pääsevät myös näkemään Suomen parhaiden alle 13 vuotiaiden kuljettajien toimintaa.
 
Leirin tavoitteena on tutustuttaa cadet kuljettajia kansalliseen kilpailutoimintaan. Leirillä harjoitellaan ajamisen lisäksi toimimista kilpailuissa. Leiri on tarkoitettu kuljettajille, jotka omaavat jo jonkin verran ajokokemusta. Aiempaa kilpailukokemusta ei edellytetä. Leiriä varten otetaan erillinen tapahtumavakuutus, joten lisenssiä ei edellytetä. Myöskään pondereita ei edellytetä. Leiriläiset jaetaan tarvittaessa tasojen mukaisiin ryhmiin.
 
Leiri alkaa ilmoittautumisella perjantaina 16.6. klo 16:00. Ajoharjoittelu aloitetaan klo 17.  Perjantaina harjoittelu päättyy klo 20:00. Ajoharjoittelun lisäksi perjantaina kerrataan lippumerkit.
Lauantaina ja sunnuntaina harjoittelu tapahtuu SJM kisalähtöjen välissä, erillisen aikataulun mukaan. Lauantaina ja sunnuntaina harjoittelu painottuu lähtöjen ja kilpailuun liittyvien toimien harjoitteluun. Molempina päivinä ajetaan omat harjoituskilpailut. Kaikki leiriläiset palkitaan.
 
Ilmoittautuminen leirille tapahtuu www.pirka.fi sivulla olevan ilmoittautumislinkin kautta.
 
Leirin kustannus on 100€, sisältäen kaikki harjoitus-, rata- ja ekomaksut, sekä majoittumisen alueella. Mitään muita maksuja ei leiriläisiltä peritä. Pirkanmaan Karting ry:n jäseniltä maksu on 70€. Maksu maksetaan paikan päällä ilmoittautumisen yhteydessä. Käteinen ja kortti maksuvälineinä.
 
Radan kahvio on auki leirin ajan ja viikonloppuna on myynnissä myös lämmin ruoka
 
Seuralla on mahdollisuus vuokrata käyttöön saadut Flying finn autot leiriläisten käyttöön. Autoja on rajattu määrä. Autot vuokrataan siinä kunnossa kun ne luovutushetkellä ovat ja ne tulee palauttaa vastaavassa kunnossa. Rikkoutuneista osista vastaa siis vuokraaja. Vuokra leirin ajalta on 40€.
 
Lisätiedot:
www.pirka.fi
Tino Nurmi, 050-5723868

Matti Puhakka

  • Grade A
  • *****
  • Viestejä: 190
    • http://vammalanautohuolto.com
Vs: Lentola Karting park 10v -leiri cadeteille 16.-18.6.
« Vastaus #1 : 07.06.2017 16:45 »
Tällähän näitä asioita viedään eteenpäin kieroudella ja ajatellaan vaan itseä ei muita
Tiedon voin antaa, mutta en ymmärrystä


 

Team Laine Verkkokauppa