Lajiryhmä kerää mielipiteitä mm Lajipäiviltä. Siellä tuotiin esiin voimakkaasti halua Cup sarja + SM formaattiin, jolla sitten edettiin.
Julkaisun jälkeen tuli toisenlaisia mielipiteitä eri kanavia pitkin, jolloin järjestettiin äänestys. (viimevuotiset kuskit)
Äänestykseen tuli varsin suppeasti vastauksia ja tulos oli tasan.
Käsi ylös ketä EI VASTANNUT äänestykseen ja siten ei itse ollut VAIKUTTAMASSA siihen minkämuotoista luokkaa haluaa tänä vuonna KZ2 luokassa ajaa.
Kartingin lajiryhmässä, - lajipäälliköllä tai AKK:lla ei ole mitään intressejä mihinkään suuntaan KZ2 luokan/sarjan muodosta. Te kuljettajat siihen voitte vaikuttaa olemalla aktiivisia.
Turha itkeä foorumeilla ja varsinkin asiaan on suuri apu jättämällä Suomen kisat ajamatta "ihan kostoksi" (itselleen).
En osaa oikein keksiä miten voisi tehokkaammin omaa oksaa sahata.

Ugh! Olen puhunut!
(tämä epävirallisesti oma mielipiteeni)