Moro!
Kaivan vanhan vastakkainasettelun pölyistä pöytään. Kertokaahan nyt faktaa asiasta, onko EVO versio tehokkaampi kuin vanha (2013) Jun Max? Minulle on kerrottu, että eroa ei ole, mutta miten nuo joskus julkaissut tehokäppyrät kertovat toista (tehoero EVOn hyväksi > 2kW välillä 8500 - 12500 rpm).
Minulla on vanha Jun Max ja en missään tapauksessa ole siihen tyytymätön, sillä on hauska ajaa. Mutta, kun alan vertailla junnujen tuoreita kierrosaikoja aika-ajoissa syksyltä, jään niistä 1 - 3 s (Kangasalan radalla, korjaus: toki erot ovat 2 - 4 s elokuun aikoihin verrattuna, mikä ei selity missään tapauksessa pelkällä tehoerolla...). Tiedän, ero on niin suuri, että pelkkä tehoero ei sitä selitä... Olen jo vanhemman puoleinen kuski ja ajan vain huvikseni, mutta joskus on kiva tehdä vertailuakin etenkin, kun yritän pitää pintani Sen Maxien kanssa. Ajotaidoissani on hiomista, mutta olisi hyvä, jos edes kalusto olisi sinne päin (tai ainakin voisin tappiota edes yrittää selittää alitehoisella koneella tai olisin ainakin tietoinen siitä

) Onko joku täällä foorumilla itse penkittänyt vanhaa (-2014) ja uutta mallia (EVO) rinnakkain?