Kirjoittaja Aihe: SM luokkien kehitys - Aloitteet ja AKK kysely  (Luettu 6959 kertaa)

LynX

  • Grade A
  • *****
  • Viestejä: 161
AKK järjestämä kysely on pääosin asiallinen ja varmasti pystyy keräämään ainakin tärkeimmän palautteen ja kehityskohteet näkyviin.

Pulmana kuitenkin voi olla vastauksien vahva henkilöityminen, koska vastaajalta vaaditaan nimen ja kaikkien yhteystietojen antamista ennen kuin kyselyyn ylipäätään voi osallistua.

Eli suomeksi - onko vastaajilla riittävää kansalaisrohkeutta kertoa kokemansa epäkohdat aivan suoraan ja toisaalta - raadollisesti - miten ko. vastaajaan ylipäätään AKK:ssa suhtaudutaan. Henkilöistähän näissä siis aina puhutaan.

KYSELYN epäkohtana siten ainakin - kehitysideat henkilöityvät, ennenkuin kukaan oikeasti voi arvioida esitetyn asian sisältöä. Huolta edelleen lisää - AKK ei ole julkistanut lainkaan millä kokoonpanolla annettua palautetta ja uusia ideoita käsitellään, tai että julkistetaanko palautetta tms. lainkaan.
Asiaan liittyy nyt myös kartingin epäselvä asema AKK:ssa ja kuka asioista tosiasiallisesti vastaa.. 

Myös koska kysely on nyt esiaseteltu ja määrämuotoinen, jotain tärkeää voi jäädä keräämättä.

EHDOTUS:
Kootaan annettu palaute ja kaikki AKK:lle annetut aloitteet myös julkiselle forumille (esim. tänne).

Näin voidaan varmistaa:
- kentän antaman palautteen laajempi ja siten ehkä "oikeampi" arviointi (so. kilpailijoiden etu)
- vapaampi aloitteellisuus ja perustelu, sekä siihen liittyvä arvokeskustelu
- uudet syntyneet ajatukset esim. kyselyyn vastaamisen jälkeen

JOS TÄMÄ SOPII niin ryhmitellään/jäsennetään keskustelu nyt esim näin:
- ROOLI - laitetaan kaikkiin kommentteihin/vastauksiin vastaajan rooli näkyviin (kuski, meksu, ilmoittaja,
  toimihenkilö, laji-veteraani, tukiryhmäläinen/yleisöä, muu)
- RADAT - kommentit nykyisistä ja mahdollista uusista
- KISAJÄRJESTELYT - kommentit toimista ja tapahtumien hallinnasta, myös kehitys
- MUU

Toimisikohan tämä ?
Huom. tämä vain AKK kyselyn tukemiseksi ja laajemman vapaamman palautteen antamiseksi.
Myös kilpailijoidemme edun varmistamiseksi..



ESIMERKKI - oma antamani palaute:
ROOLI - meksu
RADAT - kommentit annettu
KISAJÄRJESTELYT - ehdotus lippupisteiden miehittämiseksi vakiohenkilöillä eli pääosin samat henkilöt koko kauden ajaksi, jotta kisajohdon ja lippupisteiden tuomarien yhteispeli saataisiin toimivammaksi, sekä myös lippupistetuomarien ammattiosaaminen ja yleinen tuomarointilinja voidaan varmistaa

« Viimeksi muokattu: 30.08.2009 13:22 kirjoittanut LynX »

LynX

  • Grade A
  • *****
  • Viestejä: 161
Vs: SM luokkien kehitys - Aloitteet ja AKK kysely
« Vastaus #1 : 30.08.2009 13:18 »
MUU - uusi idea

CIK (VincentCaro) järjestää kaikille kilpailijoille onboard kamerat Sarnon WorldCup kilpailuun. Lupauksena myös videomateriaalin saaminen kilpailijan myöhempään omaan käyttöön.

http://www.automobilsport.com/race-categories--24/race-categories--24,68680,On-board-cameras-on-all-karts-at-the-CIK-FIA-Karting-World-Cup,news.htm

Olisiko tässä meille myös jotain ? Vaatii 2-3 henkilöin varaamista yksin videotilanteiden purkamiseksi..

akirask

  • Grade B
  • ****
  • Viestejä: 106
Vs: SM luokkien kehitys - Aloitteet ja AKK kysely
« Vastaus #2 : 30.08.2009 16:16 »
Ei taida 2-3 ihmistä riittää... noin 150 kuskia Sarnossa. Esimerkkitilanne: Pekka tönäisi Mikkoa mutta Matti tönäisi ensin Pekkaa, mutta Mattia tönäistiin ennen... kun noita aletaan tutkia Caron ilmoittaman linjan mukaisesti "As a matter of fact, there are disciplines, in particular single-seaters, where contacts, be they deliberate or not, are out of the question because a driver who is too bold or ill-intentioned risks retiring on the spot or having a mechanical failure" niin noita videoita tongitaan maailman loppuun asti. Ja jos ne tosiaan annetaan kuskeille, ne alkavat elämään ihan omaa elmämäänsä Youtubessa ja vastaavissa.

Uusia potentiaalisia (lystikkäitä) keskeytyksen syitä 2000-luvun sääntöuudistusten myötä:

1. Viivakoodi vioittunut - ei pääsyä kilpailuun
2. Muutaman km/h ylinopeus pääsuoralla -> aikarangaistus -> ks. esim. KF2 EM-finaali
3. SD-kortti täynnä / kameran linssi huurussa, video ei nauhoittunut -> hylkäys
4. Hukkasi auton avaimet, ei käynnistynyt (no joo, välillä pitää liioitella)
5. Renkaat kankailla - 6 rengasta ei sittenkään riittänyt 100km kisaan
6. Akku sökö, ei startannut
7. Kytkimistä ja kierrosrajoittimista nyt puhumattakaan
8. Longlife TAG-moottori olikin Shortlife StartAndSeize.

Vuonna 2003 MM-kisoissa oli 114 kuskia, ja vuonna 2000 kun elettiin FA / FSA aikaa niin yli 150. Viime vuonna taisi olla 46. Tänä vuonna ruudukko varmaan täytetään kiinatuotannolla, muuten tuskin tulee täyttä ruudukkoa. FRenault Eurocupissa on enemmän kuskeja kuin karting MM-kisoissa. Että onkohan tämä poliisilinja sittenkään ollut niin kovin menestys? Varmasti kuskit olisivat tyytyväisiä, jos heitä olisi...

WEBERMAN

  • Grade B
  • ****
  • Viestejä: 89
  • Nothing beats the sound of WEBER`s
Vs: SM luokkien kehitys - Aloitteet ja AKK kysely
« Vastaus #3 : 03.12.2009 17:24 »
Niinpä. Paljon on täällä ollut asiaa tällä välin kun en ole ollut forumillla. Osaksi se johtui ajanpuutteesta ja osaksi siitä, että kirjanmerkkinäni suosikkiluettelossa oleva osoite oli vanhentunut, en päässyt sillä tänne. Syykin tuossa selvisi jo, kun luin ylläpidon tiedotteet.

Se kysely oli vielä AKK.n sivuilla ja vastasin siihen, saa nähdä menikö se vielä perille ;D

Eiköhän sen saane selville tässä jälkikäteen. Toin epäkohdat esille omalta kantiltani asiallisesti, tiedä sitten vaikuttavatko mitään mutta yritetty on ainakin. ;)

Esitin myös ehdotuksia saada puuttuva elementti eli yleisö Kartingkilpailuihin. Katsotaan nyt josko se toisi päättäjien mieleen, että sellaistakin on olemassa sentään vielä. :o


 

Team Laine Verkkokauppa