Kartingkeskustelu > Cadet, Mini, Raket, KF6 ja Yamaha

Yamaha Cup

<< < (2/3) > >>

HM:

[/quote]
Tässä huomattiin ainakin se mikä vaikutus oli kun SM:n puolelta vietiin CUP:n puolelle F250/450-luokka. Uusia ei ole tullut, ja vanhoista jäi vielä sen takia porukkaa pois kun kisatkin vähenee entisestään. Neljä kisaa koko kaudelle on aika vähän, varsinkin kun kaksi kisaa on vielä samassa kuussa. Kuitenkin lomapäiviä töistä tarvitaan saman verran kuin ennenkin jos aikoo ajaa torstainkin harjoitukset mikä aiemmin jätettiin tarkoituksella pois tuolta luokalta.
TAG on kyllä suunnaton pettymys, koska minulle täälläkin vakuuteltiin että säännöt ovat hoidossa ja kaikki kunnossa. No voittaja ainakin saatiin selville ennen ensimmäistä ajettua erää.
[/quote]

Niin selvennykseksi että viime vuoden ekassa SM kisassa oli peräti 10 F250 kuskia ja nyt vain 9 joten kato on ollut todella kovaa 10% luokkaa. Ei kuitenkaan liene dramaattinen muutos, johtuneeko edes kisojen vähenemisestä tai "arvon" pudotuksesta? Kyseessä kuitenkin lienee lähinnä aikuisten harraste sarja joten sopinee paremmin CUP kisoihin kuin SM sarjaan, josko osanottajamäärästä päätellen sinnekkään..

Team Laine:

--- Lainaus käyttäjältä: HM - 20.05.2010 22:25 ---
Niin selvennykseksi että viime vuoden ekassa SM kisassa oli peräti 10 F250 kuskia ja nyt vain 9 joten kato on ollut todella kovaa 10% luokkaa. Ei kuitenkaan liene dramaattinen muutos, johtuneeko edes kisojen vähenemisestä tai "arvon" pudotuksesta? Kyseessä kuitenkin lienee lähinnä aikuisten harraste sarja joten sopinee paremmin CUP kisoihin kuin SM sarjaan, josko osanottajamäärästä päätellen sinnekkään..

--- Lainaus päättyy ---
Siitäkin huolimatta mitä viime vuoden ekassa kisassa oli, niin ainakin kaksi kärkikuskia olisivat olleet mukana SM-viivalla, jolloin määrä olisikin jo ollut sama kuin nyt KZ2:ssa. Tuolla logiikalla KZ2 ei myöskään kelpaa SM-luokaksi. AKK vain on antanut sille SM-arvon olosuhteiden pakosta. Kannattaisiko mieluummin miettiä miksi noi kuskit vähenee / lisää kuskeja ei tule, kuin alkaa väheksymään mitään luokkaa määrän perusteella?  ???

MKR:

--- Lainaus käyttäjältä: Team Laine - 21.05.2010 14:35 ---... niin ainakin kaksi kärkikuskia olisivat olleet mukana SM-viivalla, ...

--- Lainaus päättyy ---

Huhhuh, eli vain SM kelpaa heille, että voivat paukutella Esson paarissa henkseleitä.  ::)
Taivas!!  :o

Pakko lainata omaa tekstiä:

--- Lainaus ---..käsittämättömän hyvin järjestetyillä omilla sarjoilla, jossa lisäksi ajamista riittää niin että ranteet rutisee? 

--- Lainaus päättyy ---

Kyllä se näyttää olevan niin että hyvin järjestetyt "yksityiset" kisat vetävät meitä harrastajia.
Ei siinä enempää kannata miettiä, jos noin selvästi jo noiden sarjojen osanottaja määrissä se näkyy. Listasta jäi lisäksi pois R120:illä vedettävät harrasteluokat; Fossiilit, XON-Cup, Oldboys...jne... 

Team Laine:

--- Lainaus käyttäjältä: MKR - 21.05.2010 17:24 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Team Laine - 21.05.2010 14:35 ---... niin ainakin kaksi kärkikuskia olisivat olleet mukana SM-viivalla, ...

--- Lainaus päättyy ---

Huhhuh, eli vain SM kelpaa heille, että voivat paukutella Esson paarissa henkseleitä.  ::)
Taivas!!  :o

--- Lainaus päättyy ---

Ehkä suurin syy on muistikuvat kilpailujen järjestelyjen tasosta eikä niinkään siitä SM-arvosta. Joskus kun on ajettu myös Yamaha-luokan kanssa yksittäisiä kisoja ja vielä silloin järjestelyt eivät olleet kovin kehuttavat. SM-kisajärjestäjillä kun on tuota kokemusta niistä yleensä huomattavasti enemmän eli homma toimii keskimääräistä paremmin. Toivotaan että tähänkin on tullut muutosta ja myös Cup:ssa homma toimii.

Jos teille ei kelpaa Vihdin, Laukaan, Kouvolan ja Ulivlan kisa järjetäjät huonon järjestelyn takia niin kannattaa varmasti järjestää itse  kisat tuolle kovasti vaativalle yhdeksälle kuskille. Lienee Monaconkin rata vuokrattavissa....

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta