Kirjoittaja Aihe: Karting Mestareiden Kisa  (Luettu 9692 kertaa)

raunimi2

  • Yleinen
  • **
  • Viestejä: 44
Karting Mestareiden Kisa
« : 11.08.2010 09:49 »
Kaikille Aluemestaruuskilpailuiden järjestäjille ja kuljettajille tiedoksi! Tätä viestiä saa levitellä vapaasti.

Ensimmäinen Karting Mestareiden Kisa järjestetää Laukaalla 18-19.9.2010. Mukaan voivat ilmoittautua alueiden parhaita kuljettajia luokittain. Määrä riippuu osallistujien määrästä alueella. Tämän viestin tietoa olisi hyvä informoida jo aluemestaruuskutsussa, jotta saisitte mahdollisimman hyvän osallistuja määrän paikallisiin kilpailuihin. Annan mieleläni lisätietoa asiasta puhelimitse 0400 457488. Kilpailuissa tulee olemaan arvottavia tavarapalkintoja, joihin on osallistunut tähän mennessä ainakin 7 kauppiasta. Lisäksi Kartingin vuosikirjaan on luvattu juttu kaikien luokien voittajista. Luvassa on hieno kilpailu, josta on tulossa yksi Suomen suurimmista, mikäli kaikki luokat saadaan täyteen. Tämä riippuu teistä! Paikalla voisi olla jopa 272 kuljettajaa kahdeksasta eri luokasta. Tapahtuman on tarkoitus olla Kartingin näyteikkuna ja hieno kauden päätöskilpailu. Kauden 2011 kilpailua voi määriteltyjen sääntöjen pohjalta hakea alueen 5 seurat ja radat. Mikäli teillä on kysyttävää soittakaa ihmeessä, en vastaa täällä kaikkiin kysymyksiin. Alla vielä vähän tietoa, jonka voi liittää aluemestaruuskilpailu kutsuun

Karting Mestareiden Kisa – Race of Champions järjestetään vuosittain kutsukilpailu periaatteella, johon kutsutaan alueiden parhaat aluemestaruuskilpailutulosten perusteella. Mukkaan mahtuu 34 autoa kahdeksasta eri luokasta.

Mestareiden Kisa osallistumisoikeus:
Kilpailuihin pääsevät Aluemestaruuskilpailuiden tulosten perusteella parhaat kuljettajat. Kuljettajien määrä alueittain lasketaan prosentuaalisesti alueen osallistujamäärien mukaan luokittain.
Luokista Raket yleinen ja Raket junior lasketaan kuljettajien määrä yhteensä, josta muodostuu kokonaismäärä. Mukaan pääsevät kuljettajat seuraavasti. Esim. Mikäli alueelta saa osallistua 5 kuljettajaa, pääsevät mukaan luokittain yleisen ykkönen, junior ykkönen, yleinen kakkonen, junior kakkonen ja yleinen kolmonen. Kuljettajat valitaan tässä järjestyksessä.
Yamaha luokkaa koskee sama sääntö kuin Raket luokkaa.
Alueittain Aluemestaruuskilpailuiden järjestäjän velvollisuus on ilmoittaa niille kuljettajille osallistumisoikeudesta, jotka pääsevät mukaan Mestareiden Kisaan. Kuljettajat ilmoittautuvat kisaan Kitin kautta saatuaan tiedon asiasta.

Varapaikat:
Varapaikkoja on alueella luokittain käytössä 1 kappale. Tämä tarkoittaa, että jos KF6 luokasta pääsee alueelta mukaan 3 kuljettajaa ja kuljettaja 2 olisi estynyt, voidaan mukaan ottaa sijalle 4 ajanut kuljettaja. Jos nelonenkaan ei pääse, jää paikka käyttämättä. Näin toimitaan jokaisen luokan kohdalla.

Ajettavat luokat:
Cadet, Harrastaja 85, Mini, Raket, KF6, Yamaha, TaG, Rotax junior
Raket yleinen ja Raket junior luokat ajavat samassa lähdössä. Samoin tehdään Yamahan kohdalla.
Raket ja Yamaha luokissa kilpailijat ajavat ns. yhtä kisaa, eikä niitä palkita erikseen.
AKK tarkistaa vuosittain luokat ja tekee mahdolliset muutokset.
Sääntöinä käytettään ensisijaisesti AKK:n sääntökirjaa sekä Rotax junior luokan kohdalla Rotax Challence Finland sääntöjä.

Seppo

  • Yleinen
  • **
  • Viestejä: 19
Vs: Karting Mestareiden Kisa
« Vastaus #1 : 05.09.2010 09:49 »
Tähän on varmaan jokin järkevä selitys mutta se ei ole vielä auennut minulle, eli miksi juniorit ja yleinen ajaa samasta mestaruudesta, voiha sinne tulla kokemaan suurta urheilujuhlan tuntua . Kumminkin aina kun mennään kilpailemaan ei sinne mennä viimeisiä sioja metsästämään on tämä sen verran arvokas harrastus.
Terv Juniorisponsori

ninni

  • Grade B
  • ****
  • Viestejä: 99
Vs: Karting Mestareiden Kisa
« Vastaus #2 : 06.09.2010 11:35 »
no tuohan on tosi hieno juttu et saa ajaa samassa  ???

eikö pikkumini ja minikin menis samassa sekin ::)

kai tohon juttuun on joku tosi fiksu syykin olemassa???

noh joopa joo....

Jep

palle63

  • Yleinen
  • **
  • Viestejä: 33
Vs: Karting Mestareiden Kisa
« Vastaus #3 : 13.09.2010 13:49 »
Kilpailun järjestäjähän tästä kiittää, että aluemestaruuskisojen perusteella "kutsutaan" - jokainen omalla kustannuksellaan - ajamaan kisaa vuosittain jonnekinpäin suomea. Ja sitten kun vielä Junnut ja yleinen laitetaan ajamaan yhtä kisaa, niin on se niin hienoa !!!!  ;D  ;D  ;D

ninni

  • Grade B
  • ****
  • Viestejä: 99
Vs: Karting Mestareiden Kisa
« Vastaus #4 : 13.09.2010 16:33 »
Kilpailun järjestäjähän tästä kiittää, että aluemestaruuskisojen perusteella "kutsutaan" - jokainen omalla kustannuksellaan - ajamaan kisaa vuosittain jonnekinpäin suomea. Ja sitten kun vielä Junnut ja yleinen laitetaan ajamaan yhtä kisaa, niin on se niin hienoa !!!!  ;D  ;D  ;D

ihan sama pitää vaan viimeseen kisaan viilata pytty kohalleen.... ;D
Jep

raunimi2

  • Yleinen
  • **
  • Viestejä: 44
Vs: Karting Mestareiden Kisa
« Vastaus #5 : 13.09.2010 17:10 »
Tässä muutamia pieniä selvennyksiä Karting Aluemestareiden kilpailuun. Tarvittaessa voit soittaa allekirjoittaneelle tai kilpailun järjestäjälle.

Kyseisen kilpailun ajatuksena on ollut nostaa Alueiden omien aluemestaruuskilpailuiden arvostusta ja kilpailijamääriä tasolle, jossa ne ovat aikoinaan olleet. Kyseisen kilpailun tarkoitus EI ole rahastaminen tai mikään muu vastaava lajia epäsuosiva tarkoitus.

Tarkoituksena on ollut kehittää hieno karting harrastajien yhteinen tapahtuma kaudenpäätteeksi. Tätä Kansallista Karting Aluemestareiden kilpailua ei ole tarkoitus kenenkään omia, vaan ajatuksena on ollut rakentaa kaikkien yhteinen tapahtuma, jossa mukana olisivat kilpailijat, kauppiaat, AKK, Kartingliitto ym. muut tahot. Kyseinen tapahtuma on tarkoitus järjestää vuosittain kiertävällä periaatteella siten, että ensi vuonna kilpailua voisi hakea alue 5 ja seuraavana vuonna alue 6 jne. Tapahtumaan on ennalta määriteltyjä kriteereitä, joten järjestäjä ei esim. pääse veloittamaan yli korkeita kilpailumaksuja, sekä lisäksi on määritelty järjestäjän hankittavaksi muistomitalit kaikille kuljettajille muiden palkintojen lisäksi sekä paljon muita kilpailuun liittyviä kriteereitä. Rahastuksesta ei voi puhua, kun esimerkiksi nykyinen järjestäjä ei veloita määriteltyä maksimi osallistumismaksua luokilta.

Näillä uusilla tapahtumilla emme tietenkään voi kaikkia miellyttää, mutta toivotamme silti kaikki vilpittömästi tervetulleiksi tekemään yhdessä hienoa kisaa Laukaalle. Toivomme erityisesti joukkojen vahvistumista luokissa Yamaha sekä Rotax, jotta luokat olisivat mukana myös tulevina vuosina.

Nykyiset säännöt ovat voimassa tämän kauden, ja mahdolliset parannukset tehdään tuleville kausille Laukaan kisan kokemusten perusteella.

Kahdeksan kauppiasta on luvannut kisaan tavara palkintoja, jotka ARVOTAAN luokan kaikkien kuljettajien kesken. Lisäksi S. Lappalainen on luvannut tehdä kuljettajaesittelyn kaikkien luokkien voittajista Karting 2010 vuosikirjaan.

Tässä hienossa lajissamme on ikävää se, että aina löytyy niitä, jotka haluavat sabotoida ja ajattelevat muiden tekevän asioita vain hyötymistarkoituksessa. Joskus voi olla myös niitäkin ihmisiä, kun haluavat edistää lajia ja tehdä jotain uutta lajimme eteen, jotta teillä harrastajilla olisi mukavampaa.

Seuraavat mahdolliset muutokset vahvistetaan 14.9 illalla Kitissä.

On mahdollista, että sallimme keskiviikkona ilmoittautumisen myös muille harrastajille, jotta saamme kilpailuista sen suurtapahtuman, jota tästä on tulevaisuuteen kaavailtu.

On mahdollista, että TAG luokka muuttuu Rotax Max luokaksi, jos muita moottorityyppejä ei mukaan ilmoittaudu. Tällöin ajettaisiin luokka Rotax Challenge säännöillä, ja mukaan voisi ilmoittautua kuka tahansa Rotax moottorilla.

Me emme yksin pysty tekemään tästä hyvää kisaa, vaan sen teette te yhdessä hyvät kilpailijat.

Ystävällisin terveisin,

Mika Raunio
Tarkemmat yhteystiedot löydät www.keimolafk.com/yhteystiedot.html sivuilta.
« Viimeksi muokattu: 13.09.2010 17:31 kirjoittanut raunimi2 »

iskä

  • Tosi kuski
  • ******
  • Viestejä: 816
  • Kotirata: Vihti
  • Moottorimerkki: TM/ TT- rock/ yamaha
  • Runkomerkki: Ninar
Vs: Karting Mestareiden Kisa
« Vastaus #6 : 14.09.2010 08:19 »
ideahan on hyvä...
ongelmana on huoltajien osoittama aliarvostus koko jutulle (kuskithan ajais).
nyt tää laukaan kisa on mun mielestä ihan oikeaan suuntaan suunniteltu ja varmasti tilanne paranee vielä. silti heittäisin ajatiuksena pari juttua lisää tähän.
- aluemestaruus ajettaisiin cup muodossa. alueelliset cup kisat 3-4 krt kesän aikana.
-- jokaiselta alueelta pääsee "grande finalen" samalla systeemillä, kuin nyt ja finaali kisa sais SM arvon.
-- jokaiselta alueelta pääsee "grande finalen" samalla systeemillä, kuin nyt ja tavoitteena "lippu" porin päräykseen.

se, mikä ainakin meillä on "ongelma" on kisojen kaksipäiväisyys koulu aikana. pitäisi kuitenkin treenata vielä ennen kisaa, kun me kuulutaan tähän "lahjattomien" ryhmään joka vaatii treeniä ennen kisaa ;). ja jokaista perjantaita ei kehtaa koulusta olla pois harrastuksen takia. siksi tuppaa homma jäämään lähi kisoihin ja yhden kisan väliin jättämällä saa aikaa treenata seuraavaan kisaan.
.

raunimi2

  • Yleinen
  • **
  • Viestejä: 44
Vs: Karting Mestareiden Kisa
« Vastaus #7 : 14.09.2010 14:23 »
Keimola FK-kerho päätti tänään myös lähteä mukaan talkoisiin, hankkimalla KF6 luokkaan kiertopalkinnon, joka luovutetaan vuosittain luokan voittajalle. Kun aikaisemmin mainitsin kaikkia muita tahoja, niin tarkoitin samalla myös kaikkia maamme kerhoja. Keimola FK haastaa kaikki muutkin kerhot mukaan talkoisiin. Tehdään tästä Karting Aluemestareiden Kilpailusta oikeasti kaikkien yhteinen kisa. Jos päätit lähteä mukaan, niin ilmoita aikeistasi ja palkitsemastasi luokasta kilpailun järjestäjälle tai minulle.

Terveisin,

Mika Raunio

raunimi2

  • Yleinen
  • **
  • Viestejä: 44
Vs: Karting Mestareiden Kisa
« Vastaus #8 : 14.09.2010 21:34 »
Hei,

Lähestyn sinua vielä Karting Aluemestareiden Kilpailu asioilla.

Olemme tehneet muutaman tarkennuksen sääntöihin ja jatkaneet ilmoittautumisaikaa 15.9 klo.19.00 saakka.

1. TaG luokka muutetaan Rotax Challenge sääntöjen mukaiseksi moottorin ja painojen osalta. Renkaina sallitaan molempien sääntöjen mukaiset renkaat. Muuten säännöt CIK:in mukaiset.

2. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu ratakapasiteetin puitteissa kaikkien luokkien osalta 15.9 klo.19.00 saakka.

3. Ilmoittautuminen on nyt avoin kaikille lajin harrastajille.

Kaikki osallistujat palkitaan muistomitalein ja parhaat palkitaan pokaalein. Lisäksi kahdeksan kauppiasta on luvannut tavarapalkintoja ARVOTTAVAKSI luokkien kesken sekä luokkien voittajat saavat kuljettajaesittelyn Karting 2010 vuosikirjaan.

Kilpailu järjestetään vuosittain ja siitä on tarkoitus tehdä yksi maamme hienoimmista kilpailuista kuljettajaesittelyineen ym.

Toivomme että sinäkin olisit tekemässä tätä hienoa kilpailua meidän kanssa!

Vahvistuksia tarvitaan eritoten luokkiin Yamaha, Rotax junior ja Rotax Max

Terveisin,
Mika Raunio


 

Team Laine Verkkokauppa