No niin. Homma jatkuu pienen viiveen jälkeen.
Tähän väliin osui Kankimatkat/Stäng Resorna & Mehmet Logistic:in organisoima "Törkeen paikan leiri"
tm Italian Garda järvellä. Muistelen että siellä oli jotkut kisatkin…
Siitä oma rapska, jos jotain palautuu myöhemmin mieleen.
-----------------------------------------------------------------------
Aika-ajot saatiin siis jotakuinkin pulkkaan ja jälleen kerran nähtiin että mahtavimmatkin mokaukset tiimissämme aiheuttavat vain lisää naurua ja sitä kautta taisteluhenkeä.
Vuorossa oli tauko, jonka aikana käytiin mutustelemassa erittäin maukkaat juuri paistetut hampurilaiset kahviosta, sekä Haaparannan veljekset paskartelivat Samin moottorin uudestaan nippuun.
TAG:n alkuerissä Rinteen Timolla pysyivät nyt renkaat kiinni, ja hän nosti itsensä molemmissa erissä takarivistä 6:ksi, tehden samalla erien nopeimmat kierrosajat. Spirit kulki koko kauden hienosti myös Timon ohjastamana. Kärjen Rauli sinnitteli hyvin varakoneellani, jota oli jo käskytetty tuplasti normaalin huoltovälin verran.
Eka Formula-A alkuerä lähestyi ja A-kuskit alkoivat laahautua kohti lähtöruudukkoa kuin kankea zombiejoukko. Täytyy sanoa että vaikka edellisen vuoden kautena erä-/finaalilähtöjä kertyi 30-40 kappaleen luokkaa, niin yhdessäkään ei ole näin pumppu läpättänyt. Ympärille pälyillessäni myös muut parhaaseen A-luokkaan uskaltautuneet kuskit näyttivät aikas levottomilta.
Siinä lähdönvalmistelualueella tuli jalkaa vaihdettua muutamaankin kertaan. Iloinen puheensorina oli vaihtunut käsin taivuttelemattomaksi hiljaisuudeksi. Vihreä lippu heilahti ja autoa käyntiin. Tällä kertaa apuna tuuppaamassa oli nimimerkki Simuli, jonka avulla tuttu pörinä moottorista saatiin taas aikaiseksi ja loikkasin häksättimen kyytiin, nyt jo kolmannen kerran rutinoimalla kokemuksella, lämppärikierrosta ajamaan.
Nymanin Teemu veti järjestäytymiskierroksen mallikkaasti ja koko ryhmä oli koossa ja muodostelmassa lähtösuoralla lippua pitelevää lähettäjää lähestyen. Lippu heilahti lähdön merkiksi, mutta lähettäjä taisi hetkeksi jäädä ihailemaan Formula-A koneiden jyhkeää soundia, kun hänelle meinasi tulla kiire kipittää valtoimenaan päälle syöksyvän karttilauman alta pois.
Eka mutka alkoi piirtyä tajuntaani huimaa vauhtia lähestyen. ”Sisäkaista” alkoi jo hidastamaan ja kun aloin painamaan ulkolinjalla jarrua, odottelin kokoajan takaa kuuluvaa renkaiden kiljuntaa, joka merkitsisi sitä että joku takana olleista kuskeista olisi ottanut optimistisen syöksyn kohti 10 sakkia.…. Ei mitään !!
Koko porukka kääntyi sievästi ekan mutkan läpi ilman kosketuksia. Hienoa! (ja suorastaan odottamatonta)
Varoin kosketuksia ekoissa mutkissa ja päätin ennemmin antaa kaverin mennä ohi, kuin lähtisin sulkemaan mitään ovia. Muutaman ohitin ja muutama tuli ohi ensimmäisellä kierroksella. Toiselle kierrokselle lähdettäessä tunsin renkaiden alkavan päästä normaali lämpöihin, pidon lisääntyessä ja olisi aika alkaa nostamaan sijoituksia. Varikkokatsomon edessä oleva shikaani on ollut minulle yksi nautittavimmista rata-osuuksista Spirit rungolla. Nytkin onnistuin vetäisemään sen läpi suurmestari Kohtalan imussa siten että pääsin varikon ulostulon alamäessä rinnalle ja jarruttaen pienessä sivuluisussa ohi. ”Kyllähän tämä tästä pikkuhiljaa alkaa taas muistua mieleen” ajattelin ja aloin tarkentamaan lepakontarkkaa katsettani seuraavan ohitettavan takapuskuriin, joka olikin juuri erotettavissa melkein 2.5m etäisyydellä.
(minullako huono näkö?) Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä jarrut eivät meinanneet pysäyttää suoran päässä autoa lainkaan… ”Mitä kettua?!!” Olin juuri vaihtanut liki metallille kuluneen jarrupalan tilalle ns ”takuukunnostetun” jarrupalan jossa oli vielä runsaasti pintaa ja toisessakin palassa oli vielä ihan kohtuudella kulutettavaa materiaalia. Kausi 2010 jää kaikille Birel jarruja käyttäneille mieleen ”Jarrupalat Kortilla” vuotena, kun maahantuojakin joutui myymään ”vähänkäytettyjä” paloja, kun uusia ei vaan saanut.
Äkkiä kättä jarrutangon säätöruuville ja muutama pyöräytys tankoa kireemmälle ennen shikaania, jossa jarru taas hidasti sen tarvittavan hipaisun verran Ok. Varikon alamäessä jarrupoljinta saikin taas painaa niin että polvessa jänteet napsuivat, eikä silti vauhti tuntunut hidastuvan, vaan mutka meni pitkäksi eturenkaat linkussa jarruttaen.
Vältin juuri ja juuri ajautumasta Timon rinteeseen, mutta aikamoinen nippu kilpakumppaneita tietysti sujahti ohitse. Huomioni oli kuitenkin kääntynyt jarruista moottoriin, kun kaasupolkimen painallus aiheutti aivan toisenlaisen reaktion jota olin odottanut. Terhakka Formula-A moottorin potku oli tiessään ja kimakka laulu oli muuttunut mollivoittoiseksi eksyneen uroshirven krapula-aamun synkkään örinään. Heti perään seuraavassa vasurissa kone lakkasi vastaamasta kaasuun totaalisesti. Auto äkkiä pois ajolinjalta ja mielessä kävi että menikö nyt sitten vielä kaasuvaijerikin? Tästähän on minulla jo perinteitäkin… Halvimmissa komponenteissa kannattaa AINA säästää. Ei muutakun siirtyminen ns. ”Käsikaasuun” ja samoin tein huomasin että kaasari on melkein irti koneesta. Jaahas, no ilmankos ne jarrut ei pitäneet, kun kone työntää kokoajan eteenpäin ylimääräistä ilmaa kaasarin välistä haukatessaan.
Ei muuta kun auto sivuun ja penkalle menoa katselemaan. Olisi ollut ihan mukava tämä alkureä ajaakin… Onneksi meno tässä luokassa on reilua ja TV:stä tuttu ratataiteilia VP Teuronen keskeytti siihen vastapäätä samalta kierrokselta, joten ei tarttenut yksikseen pällistellä. (VP piirsi monta hienoa viivaa rataan
)
Siinä sitten köröteltiin keräilyauton kyydissä varikolle, jossa syykin löytyi: Joku oli joskus korjannut kaasuttimen pinnapultin kierteet reedykotelon kannesta Biltema(/tiimari) mallisella kierreholkilla joka nyt katkesi.
Pienen varikkokierroksen jälkeen suuntasin katseeni Lehdon Tommin lainaamaan varakoneeseen joka joutui elinluovuttajan rooliin. Onneksi Tommi lainasi varakoneen, koska muuten olisi jäännyt kisat tähän tältä erää.
Haaparannan veljekset löytyivät varikolta jälleen kone ja kädet levällään. Tällä kertaa taivaanvanhasta päristimestä oli keskilaakeri siinä kunnossa ettei enää ollut tekohengitystä annettavissa. Kiertokankikin oli sinistynyt komeesti.
Muovikassi alkoi saamaan kyytiä.
Toinen alkuerä.
Lähtöpaikka edelleen aika-ajon mukaisesti ruudusta 10. Nyt homma alkoi olemaan jo ihan rutiinia ja ei muuta kuin menoksi. Putosin lähdössä muutaman sijan, mutten pitänyt kiirettä koska jos en saisi autoa toisessa alkuerässä maaliin, niin lähtisin pre-finaaliin viimeisestä ruudusta. Niimpä ajelin maltilla ja nostin vauhtia pikkuhiljaa samalla totutellen laitteeseen. Säädin alaruuvia pienesti tiukemmalle kun kone tahtoi hieman röpötellä hitaista mutkista lähdettäessä. Tilanne parantui ja vauhti tuntui olevan ihan Ok tasoa muihin verrattuna. Yläruuvi oli edelleen pienesti rikkaalla ja tarkoituksena oli kiristää se ”kisasäätöihin” vasta finaalissa.
Kaksi kierrosta ennen maalia, 11 sijalta, Nirhosen Ilkkaa lähestyessä, viimeisen mutkan jarrutuksessa jarrut hieman liian lukkoon, auto meni hieman liian poikittain, jolloin vasen takarengas meni hieman liian paljon ulos, jolloin moottorissa oli hieman liian paljon puristuksia, jotta se olisi enään hiemankaan pyörähtänyt käyntiin.
Pyörähdin perä edellä hieman hiekoille ja otti muuten enemmän kuin hieman päähän.
Raato-auton kyydillä jälleen varikolle. Olisi voinnut aivan hyvin painaa menemään täysillä, koska pre-finaaliin lähtöruutu oli siis kuitenkin viimeinen. Noh, optimistisesti ajattelin että kyllä pre-finaalista varovaisesellakin ajolla pitäisi päästä nousemaan jonnekkin 20:n paremmalle puolelle sijoituksissa, joten Finaalissa olisi edelleen mahdollista kutitella 10 joukkoa.
Laitetaan tästä taas poikki.
Jää molemmat Finaalilähdöt viimeiseen osaan tästä rapskasta.
