Kartingkeskustelu > Superkart

Superkart EM-osakilpailu 1/3, Magny Cours, Ranska 13.-15.5.2011

(1/2) > >>

Team Laine:
Muutaman aurinkoisen lomapäivän siirryimme Saksasta Ranskan puolelle kauden ensimmäiseen EM-osakilpailuun. Keskiviikkona varikko oli vielä tyhjä, joten saimme valita taas parhaan paikan tiimille.
Keskiviikko-torstaiyönä tuli sitten ukkonen puhdistamaan ilmaa ja torstai valkeni varsin viileänä, mutta lämpesi sitten päivän mittaan. Ennusteet kuitenkin lupaavat epävakaista säätä loppuviikonlopuksi. Liukas sää sopii kyllä pohjoismaalaisille, joten ei tässä hirveätä hätää ole.

Perjantaina oli sää edelleen kuiva ja aikataulussa kaksi vapaata harjoittelua. Kyseessähän oli perjantai 13. päivä, joten vaikka ei taikauskoinen olekaan niin siitä huolimatta tiedonkeruu oli eri mieltä. Käytössä on autopuolen mittarit ja vaikka pääyksikkö oli vaihdettu uuteen, oli ongelmia näytön kanssa. Loppujen lopuksi kyseessä oli vain muistin täyttyminen näyttöyksiköstä eikä kukaan ollut huomannut sitä tyhjentää, joten ongelmat eivät pitäisi enää toistua. Kyseinen ongelma vain vaikeutti ajamista huomattavasti kun ei nähnyt veden lämpöjä ja koneen kierroslukua, mutta ajamista ja rataan tutustumista se ei toki estänyt.

Vapaiden harjoituksissa kierroajat vanhoilla renkailla pyörivät 1:47 luokkaa jolla oltiin n. 20 tietämillä. Tosin tiedossa oli että parannettavaa on vielä reilusti. Illalla kaikki laitettiin valmiiksi, sillä ensimmäinen aika-ajo oli lauantaina jo klo 8.00.

Lauantai koitti hieman kosteissa olosuhteissa ja juuri kun oltiin varikkosuoralla odottamassa, taivaalta alkoi tulla vettä. Onneksi sitä ei tullut kuin hetken, joten rata ei päässyt kastumaan ja aika-ajo päästiin aloittamaan kuivalla radalla. Alla oli uudet renkaat, joten pito oli heti parempi. Kylmä keli kuitenkin aiheutti sen että lämpöjen kanssa oli oltava tarkkoina. Ilmanotot oli peitetty vahvasti ja ensimmäiset vedot tulikin ajettua koko ajan lämpiävällä koneella. Kun kone oli jo hieman liiankin lämmin, teippejä pois ja sitten uusia vetoja ajamaan. Kun radalla on yhtäaikaa 46 kuskia, puhtaan kierroksen saaminen ei ole helppoa, mutta pari kohtuullista kierrosta tulikin saatua. Täällä vastus on kovaa ja varsinkin paikalliset menevät hurjaa vauhtia. Jos en väärin kuullut niin aika-ajoissa tuli luokan uusi rataennätys. Kärjessä kaksi ranskalaista Laurent Marchandise ja Emmanuel Vinuales sekä kolmantena nuori tanskalainen Henrik Lilja. Lilja koitteli rajoja jo vapaissa harjoituksissa ajamalla lähes kaikissa kurveissa ulos, joten saa nähdä miten kisassa pysyy radalla kun näyttää äärirajoilla ajavan.

Ensimmäisen aika-ajon tulokset olivat muutenkin mielenkiintoista luettavaa. Kahden viime vuoden euroopanmestari jätettiin sijalle 8., tiimikaverini Adam Kout oli 10. ja itse olin sijalla 20. Taakse jäi niin vuoden 2008 euroopanmestari Peter Elkman (21.), kuin myös viime vuoden 5. John Riley (28.) ja viime vuoden 7. Guido Kleinemeyer (22.). Myös viime viikonlopun nopein Jurgen Reinke (24.) oli melkein sekunnin perässä. Muista suomalaisista Vesa Lehtinen oli 14. ja Juha Fred 32. Mikäli sää jatkuu sateisena iltaan saakka, ajat todennäköisesti tulevat jäämään voimaan ja kisasta muodostuu melkoinen näytelmä. Odotetaan kuitenkin tuolle klo 17.20 paikallista aikaa niin tiedämme enemmän.

Lisää raporttia toisen aika-ajon jälkeen.

Team Laine:
Ja noita tuloksia voi käydä katsomassa osoitteessa http://www.cikfia.com/championships/cik-calendar/magny-cours/superkart/results.html

Team Laine:
Toinen aika-ajo ei tarjonnut suomalaisittain kovin paljon kerrottavaa. Kaikki odotti sadetta ja muutama pisara vettä taivaalta tulikin, mutta kun radalla oli ajaneet kaikki Formula 2-luokasta lähtien niin ajolinja oli heti kuiva. Omalta kohdaltani lähdin ajamaan muutaman kierroksen vanhoilla renkailla, jotta näkee miten rata on kuivunut eri puolilla mäkeä. Sitten varikolle seuraamaan aikoja. Kun aikaa oli jäljellä enää 10 minuuttia, rata parani selkeästi ja aikoja alkoi parantumaan useilla ennestään takana olleilla. Nopean päätöksen saattelemana mekaanikot pistivät uuden sarjan renkaita alle ja sitten mentiin.
Pari kierrosta meni renkaiden lämmityksessä, mutta sitten aika alkoi olla jo niin vähissä että pakko oli yrittää. Ensimmäinen yritys toi ajan kymmenyksen päähän ensimmäisestä aika-ajosta, mutta toiseen sitten panostettiin. Tällä kerralla uhkapeli ei onnistunut hyvästä alusta huolimatta vaan linja valui hieman leveäksi ja ulkorenkaat märän maton päälle. On muuten aika villiä tehdä 360 asteen käännös reilun 160 km/h nopeudessa ja jatkaa matkaa. Sanomattakin selvää että kierrosaika ei tuon takia parantunut ja uudelle kierrokselle ei enää ehtinyt kun ruutulippu oli vastassa.
Kovassa joukossa sijoitukset putosivat kaikilla suomalaisilla, vaikka ero kärkeen pysyikin kaikilla samana. Lehtinen putosi sijalle 17., itse tipuin sijalle 27. ja Fred löytyi lopulta sijalta 37. Se hyvä puoli tässä oli että nämä olivat vasta aika-ajot ja jos huomenna sataa, niin tulokset voivat olla ihan mitä tahansa.

Ja kuten Ranskassa on ollut tapana, Race Party oli nyt illalla kun huomenna kisa alkaa vasta klo 9:05. Tarjolla oli pöytä täynnä suolaisia herkkuja ja kylmää juomaa alkoholilla sekä ilman. Tämä kaikki Superkart-kuskeille sekä heidän tukijoukoilleen. Ja näissä bileissä ei pahvimukeja tai -lautasia nähdä...

Seuraavaa raporttia taas huomenna ensimmäisen erän jälkeen. Toinen raportti sitten myöhemmin jostain kotimatkalta...

Team Laine:
Ensimmäinen finaali takana ja toinen reilun tunnin päästä edessä. Sää on kolea, mutta sateelta vältyttiin. Vaikka liukasta ei ollutkaan niin tapahtumia riitti koko erän ajan ja taistelu sijoista oli tiukkaa.
Lähtö täällä on todella huonossa paikassa ja ensimmäiset kiihdyttävät täysillä jo pääsuoraa kun puoliväli on vielä parin hidastemutkan takana. Käytännössä lähtö tapahtui siis paljon ennen kuin näki edes valoja. Tällä kertaa tuli annettua vähän turhan paljon muutamille eteen, mutta sitten alkoi sijoitusten parantaminen ajamalla. Startissa sijoitus taisi olla jossain 29. tuntumassa, mutta parannusta saatiin aikaiseksi.
Erän varteen mahtui niin ulkoa kuin sisältäohittamisia, läheltä piti tilanteita ja sitten puhtaita peräänajoja. Yksi peräänajo meinasi viedä perän alta, kun siis toinen ajoi perääni, mutta onneksi siitä selvittiin. Parin mutkaa myöhemmin samainen meinasi tulla kyljestä sisään. Hieman ennen yksi kaveri lähti heittelehtimään 200km/h nopeudessa ja poistui aika vauhdilla edestäni. Nämä kaikki tilanteet saatiin torjuttua ja kun lähtöpaikka oli 27. niin maaliin ajoin sijalla 18. Punnituksessa yksi vielä hylättiin alipainoisena, joten sijoitus oli lopulta 17. eli kymmenen sijan parannus aika-ajoon ja taas parempi aika kuin aika-ajoissa.
Lehtisen Vesa taisteli sijoista 8.-10., ajaen maaliin sijalla 10. Hänenkin sijoitus parani yhdellä tuon hylkäyksen vuoksi, joten sijoitus lopulta hienosti 9.
Juha Fred kärsi erän aikana ongelmista ja oli lopulta 33.

Nyt valmistautumaan toiseen finaaliin...

iskä:

--- Lainaus käyttäjältä: Team Laine - 15.05.2011 15:56 ---Nyt valmistautumaan toiseen finaaliin...

--- Lainaus päättyy ---
jokohan tää on maalissa? ;)
tahtois lisää tietoo

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta