Tuolla
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9463330 siis noita perusasioita, eikä tarvetta enää samaa toistaa.
Mutta yleissääntönä tunniste kertoo sylinterin luonteesta (ajoitus) ja etunumerot tai pisteet valmistussarjasta.
Joskus sarjaa on muutettu myös ilman tunnisteiden vaihtoakin - eli sama sivutunniste vaikka erilainen pytty.
Tällöin päällitunniste voi olla erilainen, eli ne neljä numeroa, sylinterin peruskoko kirjaimen kulmissa.
Tunnisteet eivät siis kerro ajankohtaa milloin tehty, mutta tietysti ajoittaa karkeasti määrätylle aikakaudelle.
Yleensä puhtaat kirjaimet on tehty aikaisemmin, aakkosiin jako menee sylinterin perustyypin mukaan. Numerot
ja pisteet kertoo sylinterin tyypin/luonteen muuttamisesta - joskus suuri esim d1/d2, joskus ei juurikaan havaittava.
Raksusylinterien käytettävyyden ymmärtämisen tekee haasteelliseksi ainakin nämä kaksi perusongelmaa:
- sylinterien valmistusmenetelmän toleranssi, osa työstä tehty myös käsin. Ulkoisesti sama onkin erilainen
- suunnittelun tavoitteiden ja käyttötarkoituksen puuttuminen. Eli onko tehty sahaa vaikko mitä varten
Näistä sitten seuraa, että ymmärtääkseen jonkin tietyn hyväksi epäillyn sylinterin luonnetta ja löytääksen sen
parhaita puolia - tarvitaan kohtuu paljon systemaattista työtä. Joskus luonne löytyy aivan sattumankin kautta.
Ja kuka mitäkin sitten sylintereistä hakee - kiertävyyttä vaikko vääntöä/voimaa. Tämä peruste jakaa sylinterit
kahteen hyvään ryhmään ja sitten niihin jotka eivät vaan luokitu kumpaakaan. Nämäkin väliin jääneet saattavat
toimia laaja-alaisesti ja erittäin hyvin - tälläistäkin on joissain versioissa haettu. Sitten vielä alaryhmänä löytyy
noita kokeiluja - epäilynä että jotkut toimijat päässeet teettämään tiettyjä ominaisuuksia - esim täysin viisteettömät
tai muutoin muunnellut. Esim 0R2 ja tuo vuosia sitten käyty 5F keskustelu hussen kautta tulleista sylintereistä.
Mutta taktinen kilpatilanne yleensä vaatii kiertävyyttä tai vääntöä ja näistä yleensä puhutaan "kultamunina".
Vaikkei tuossa mitään 100% takuuta olisikaan. Pienien teho ja ominaisuuserojen hyödyntäminen kun vaatii niin
paljon muutakin meksujen ajatukselta, kalustolta ja kuskilta.
Yv:llä voi tarkemmin vastailla ..