Vielä varmaan jossain varikolla luntakin löytyy, joten tässä olisi raportin loppu, eli Finaalipäivä !!
Talviaikaan siirtymisen johdosta tarkalleen viritetty aikaeron tasaus meni persiilleen ja harrastajilla lähti pelit kulkemaan italian yössä jo hyvän aikaa ennen finaaleja.
Radalle singahdettiin Sunnuntaina siis muutaman tunnin yöunilla. Tämähän on hyvin koettua ja reenattua hommaa, joten kahviosta pari kuppia moccaa naamariin ja eikun Mehmet-telttaan kalustoa pähkäilemään.
Warm-up:issakaan ei mitään ihmeitä kierrosajoille tapahtunut. Eli keskityttiin kaikenmaailman oheistoimintaan finaalia odotellessa.
Leväsen Roope ajoi Mini-Rokeissa tasaisesti ja siististi, mutta putosi second chancessä pois finaalista.
Henkka työnteli karttia varikolla niin ammattimaisin ottein että häntä tultiin tervehtimään Spirit tehtaan mekaanikkona. Pienen selvittelyn jälkeen katosivat taka-vasemmalle, kun selvisi että ollaan harrastajia Suomesta.
Mukavasti kaikkein lämpimimpään aikaan järjestäjä kierrätti koko kuskilaumaa ympäri rataa, (ilman autoja eli jalkaisin) järjestävän osapuolen kättelyyn sekä yhteiskuviin.
Aurinko porotti varsin kuumasti, eikä lopputiimin kannustukset varjoisasta katsomorakennuksesta juomat kädessä yhtään viilentäneet gladiaattoreiden oloa.
Ilosta mieltä riitti kuitenkin koko hidastempoisen rupeaman ajaksi.
TeamFinland: Melkein kypsäksi paistettuna.
Kuskeja oli lähes 300.
Miika Laiho venyi Rok:issa B-finaalin voittoon, velipoika Jonin ja Grönholmin Johnin sortuessa kolareihin ja keskeyttäessä.
SuperRok:in Sparco finaali (eli b-finaali) lähestyi ja yht´äkkiä Mehmet teltasta kuului: NAKS-NAKS-NAKS-NAKS-NAKS. Mitä kummaa se oli? Karibialainen kabaree tanssia? Eksynyt käpytikka? Katkeilevat raittiuslupaukset? Jessen kadonnut tanssitaito? Ahon (racing)vaihteenvalitsin? … Mitä,Mitä??
Ehei, ne oli sekunnin kymmenyksiä jotka lähtivät kierrosajasta pois SuperRok koneen RAV-venttiiliä säätämällä. Kun ei sitä hävittävää enää juurikaan ollut, ja mainekin oli menetetty jo aikoja sitten, niin päätettiin koittaa jotain radikaalia, eli vedettiin RAV venttiili aivan toisaalle mitä ”tehtaan”-arvot olivat. Tietenkään teltassa parannusta ei vielä tiedetty, joten lähtöruudussa venyttelin luudanvarren notkeaa käsivarttani vasten olkapään liikerajoitinta, jotta ylettäisin tarvittaessa ruuvaamaan tuon mystisen kumman kapineen takaisin edelliseen asentoonsa, mikäli hatusta tempaistu säätö osoittautuisi huonoksi.
Samalla tuli pähkäiltyä että kuluneella kaudella olin koto-Suomessa useampaankin kertaan kivunnut takaruuduista ihan siedettäville sijoille, kun apinana selässä roikkunut Mr. Myrphy puuttui toistuvasti peliin, mutta täällä ei vastaavaa urotekoa tuntunut olevan saavutettavissa. Surisevassa pääkopassani meksikolaiset hyppyherneet kehittivät notkean suunnitelman että peippailen ekoissa mutkissa niin monta sijaa kuin pystyn ja koitan räpistellä niillä sijoilla maaliin.
Kytkimien testauksen jälkeen koneet käyntiin ja lämppärille. Heti tokan mutkan jälkeen oli pakko vilkaista että työntikö se ainoa takana oleva kaveri jo lämppärille lähdettäessä? Ei ollut lähelläkään, mutta silti jotain outoa oli nyt tekeillä… Parin mutkan jälkeen olin jo ajaa edellä renkaitaan lämmittelevän kaverin yli. Ei hemskatti, tää konehan vetää alhaalta!! Tai, no ainakin selvästi paremmin.
Järjestäytymiskierroksella odotin malttamattomana lipun heilahdusta jotta pääsisin testaamaan oliko tehot edelleen ylhäällä tallessa vai katosivatko ne RAV-venttiilin säädössä pyhien vääntökäyrien taivaisiin?
Lippu heilahti ja taisto alkoi. Ekoihin mutkiin ennakkoluulottomasti sinne missä ”no man has never been before” eli rohkeesti vaan tyhjää rataa käyttäen missä sellaista näkyi, eli ihan muualla kuin normaaleilla ajolinjoilla. Ja taisi siinä hieman nurmikkokin pöllytä. Mukavasti onnistuin neulansilmässä sijoituksia poimimaan, vaikka siinä vähän ahdasta olikin hetkellisesti ja pari heppua yllättyi hieman poikkeavasta lähestymis suunnasta. Hiusneulan jälkeen keula nyppylän yli kohti ”stadion” osuutta. Nyt peliin niin sikapeittelyä ettei ole tosikaan. Ihan Fossiilisarjan tasoon meikäläisen peittelytaidot eivät yllä (jäykkä niska), mutta ei sieltä ketään ohi pukannut. Renkaat alkoivat pikkuhiljaa purra kumista tahmeaan radanpintaan, joten pian olisi täysi vauhti päällä. Yllätyksekseni ihan kohtuulliseti homma tuntui kulkevan, joku veti edestä jarrun pitkäksi ja muutama takertui toisiinsa, joten sijoituksia napsittiin mukavasti heti ekalla rundilla. Lähtösuoralla päätä hartioiden väliin, kädet kylkiin ja polvet tankkiin.. Katse AIM:in rundinäyttöön: Yes !! Kone vetää edelleen 16500rpm tietämille, ja nyt tuntui vastaavan kaasuunkin alakierroksilta huomattavasti terhakammin.
JIIIIHAAA!! Nyt alkoi ajo taas maittaa kun ei olla aivan altavastaavina: Varikon mutkaan sisään aavistuksen ulompaa kuin edellä ajava -> takasuoralle aikaisemmin kaasu auki -> puolessa välissä suoraa imusta kaistanvaihto ja jarruun takarenkaat ulisten rinnalle -> Jalka pois jarrulta -> auto pienessä luisussa sisään mutkaan -> korjaus eturenkailla luiston lopettamiseksi ja jalka konehuoneen puolelle säärtä myöten kaasuvaijerin soidessa.. HOBLAA !! Maisema kallistui yht´äkkiä karkeasti arvioiden 39,6 astetta. (Mitä?? Olenko taas baarissa??) ”Prkle, nyt en luovuta!!” ajatus kävi mielessä, enkä nostanut kaasua ja Spiritti kulkikin nätisti koko 180 asteisen mutkan läpi kahdella pyörällä. Eipä ole moista ennemmin tullut koettuakaan. Ohitus onnistui täydellisesti, ja tämä nostatti kertaheitolla lisää adrealiiniä suoniin työntäen tosimiesten ruokavaliosta kertynyttä kuonaa, kalkkeumia sekä muita hyviä juttuja kohisten pitkin röörejä.
Aikamoista meininkiä kisaaminen oli. Ohitettavat eivät juuri osaansa tyytyneet, vaan tälliä tuli suht tasapuolisesti sivuille ja taakse. Jottei homma olisi jäänyt yksipuoliseksi, niin koputtelin minäkin takapuskureita ja oikein urakalla ohituksessa nojaavia muistin kiitokseksi painaa kohti vihreämpiä ajoalustoja. Useimmilla niistä olikin sopivan väriset rungot jo valmiiksi.
Kone veti nyt siedettävästi alhaalta, ja reippaampi suoralle lähtö antoi tasaisesti suoran päähän 16700rpm lukemia. Kierrosajasta ei vielä tiennyt, kun yhtään puhdasta kierrosta ei päässyt ohitusrumbalta vetämään. Hommassa alkoi olemaan Rock´n rollin taikaa jälleen ja kartti tuntui sulautuvan osaksi minua ja kulki kuin itsestään juuri siitä kohdasta rataa kuin ajattelin. Luisussa mutkaan sisältä sisään / ulkoa ulos tai ulkoa sisään / sisältä ulos, aivan sama missä ja ketä oli rinnalla, se jäi tavaamaan takapuskurin numerotarraa joka pieneni pikkuhiljaa. Taisin parhaimmillaan ohittaa 3 kuskia yhden kierroksen aikana.
15:sta kierroksesta oli 4 jäljellä, kun eteen ilmestyi about 20m tyhjä rako seuraavaan ohitettavaan kohteeseen. Varikon ohi ajettaessa kohti Stadion osuutta silmäilin montako kuskia tätä käärmemäistä osuutta edelläni vääntää. Sain pikaiseksi tulokseksi 12-13 autoa.
Pasmathan moisesta yllätyksestä menee sekaisin ja seuraavaan mutkaan jarrutus auttamatta pitkäksi.
Kumit parkuen tuskaansa taivaalle käänsin takasuoran mutkaan sisään aivan liian kovaa, joten linja venyi auttamatta 1.5m leveäksi ja vielä ulostulossa ulommat renkaat pääsivät putoamaan nurmikon puolelle.
No arvatahan saattaa minkämoinen jono tuollaisen tempun jälkeen pukkaa ohitse. Vielä pääsuoran shikaanissakin pölystä liukkaat gummit ajattivat pois ajolinjalta jolloin vielä yksi alkuasukas lisää livahti ohi. Pitikin mennä päästämään ajatukset rispaantumaan. Himskatti vieköön.
Äkkiä mieli tyhjäksi kaikesta turhasta, kun samassa havaitsin vielä puristaneeni rattia varmaan koko kiihkeän finaalin ajan, niin että kramppauksen alkuvaiheen tykytys tuntui lihaksissa jo uhkaavasti. Päätin kerätä voimia ja ladata happea yhden rundin jotta voisin iskeä kahdella viimeisellä.
Vikoilla rundeilla nousinkin uudestaan vauhtiin ja jopa viimeisestä mutkassa onnistuin sujauttamaan Spiritin ulos sisälinjaa pitkin ja ohitin maalisuoralla vastapäisessä varikkoteltassa majailleen alkuasukkaan. Maalilinjan yli sijalla 15. HIENOA !!
Kierrosaika parani RAV venttiilin säädöllä vaatimattomat 0.5sek. Nopein kierros oli viimeinen, jolla tein tuon ohituksenkin.
Tämän vuoden puolella ilmestyneessä Tkart lehdessä oli Dell´orton insinöörien ja Tkart lehden toimittajien juttu kuinka otetaan SuperRok kaasarin vakiosäädöistä (joilla ajettiin) noin 0.5sek kierrosaikaa pois suuttimia ja neulaa vaihtamalla.
Opetus: Ei ehkä kannata lähteä täysin tuntemattomalla vehkeellä tonne maailmalle suhailemaan. Tosin, reissu on aivan upea ja hauskaa riittää hyvässä porukassa. Ryppyotsainen pakkovoittaminen kannattaa jättää suosiolla kotiin.
Saaren Jarkko lähti Superien A-Finaaliin viimoisilta riveiltä ja aloitti kovan taistelun sijoituksista. Muutaman kerran Jarkko nousikin hieman ylöspäin, mutta kyyti oli todella kovaa ja Jarkko joutui pariin otteeseen veivaamaan samoja kavereita kioskille.
Jarkko maaliin sijalla 28.
Suurkiitos:
- Löfbergin Henrille, tehdas-tason mekaanikoinnista. (sekä kankeilusta)
- Hemet Racingille, järjestelyistä, logistiikasta, tuesta jne..
- Team Levänen, loistavista kuvista (tässä rapskassa suurin osa)
- Team Saarelle opastuksesta
- Ernolle kannustuksesta
- ja kaikille mukana heiluneille suomalaisille, joita ilman tämänkin reissu olisi ollut paljon tylsempi.
Lopuksi Youtuupista Joka-kart teamin tekemä videokooste. (Kankimatkailija erottuu Aina!)
http://www.youtube.com/watch?v=TMl8bIDUXGYTänä kautena jätän varsinaisen kisaamisen väliin, joten kisarapskojen sijasta voi olla että veivaan jotain muita stooreja Kartingfoorumille. Esim tuplamoottorisella koheltelua tms…
Hyvää ja menestyksellistä kautta 2010 kaikille.
